Kanta-Häme

50 vuotta sitten: Mies ammuskeli autoaan

Tuuloksen Pohjoisten kylässä liikkui eilen illalla mieshenkilö, joka pysähtyi huoltoasemalle ottamaan polttoainetta ja sen jälkeen kaivoi autostaan haulikon ryhtyen ampumaan autoaan.

Hän ampui laukauksen kuljettajan istuimeen ja poistui sen jälkeen paikalta Tampereelle päin Hämeenlinnan-Lahden tietä.

Autoa ajanut ristiverinen mieshenkilö oli todennäköisesti jo aikaisemmin ampunut auton tuulilasiin, koska silminnäkijäin kertomuksen mukaan auton tuulilasi oli nostettu auton taakse ja siinä oli reikiä.

Silminnäkijät kertoivat, että suomea puhunut mieshenkilö ei ollut ainakaan nähtävästi alkoholin vaikutuksen alainen.

Autosta ilmoitettiin radioteitse ympäri maakuntaa poliisipartioille, mutta myöhään eilen illalla ei autoa vielä ollut tavoitettu.

Lammilla mopon päälleajamaksi joutunut kuoli
Tiistaina Lammin kirkonkylässä sattuneen liikenneonnettomuuden, jossa kaksi mopoa törmäsi tiellä kävelleisiin tyttöihin, uhreista yksi kuoli keskiviikon vastaisena yönä Hämeenlinnan keskussairaalassa. 

Myös toisen mopolla ajaneen pojan tila on edelleen vakava, kun sen sijaan Lammin sairaalassa olevalla toisella pojalla ei ole hengenvaaraa.

Alustavien tietojen mukaan näyttää siltä, että ensimmäisenä ajanut mopo kulki valotta törmätessään tyttöihin.

Lopen lehti 30-vuotias
Kolme vuosikymmentä sitten perusti Lopelle oman lehden silloinen opettaja T.J.M.Saloranta, joka sai virikkeen lehden perustamiseen monilta loppilaisilta kotiseutumiehiltä.

Lehden luonteen mukaisesti on myös 30-vuotisjuhlan ohjelma pyritty pysyttämään voimakkaasti loppilaishenkisenä.

 

Uutiset on julkaistu Hämeen Sanomissa 10. marraskuuta 1966