Kanta-Häme

50 vuotta sitten: Miljoona tulitikkua syttyi - 7 henkilölle sairaalamatka

Seitsemän ihmistä loukkaantui lievästi keskiviikkoaamuna Tampereella OTK:n tulitikkutehtaassa noin miljoonan tulitikun syttyessä samanaikaisesti tuleen räjähdyksenomaisesti. Kaikki loukkaantuneet kävivät sairaalassa, mutta pääsivät kotihoitoon ensiavun jälkeen.

Tulitikkukasa leimahti aamulla heti töiden alettua kello 7 jälkeen kun tikkuja siirrettiin yleiskoneelta täyttöpuolelle. Syttymisen aiheutti ilmeisesti hankaus.

Tehtaan automaattiset sammutuslaitteet estivät palon leviämisen ja palokunta viipyi paikalla vajaan tunnin. Tehtaan johdon mukaan siivoustyöt kestävät pari päivää. 

Miljoonan tulitikun valmistamiseen kuluu aikaa tehtaassa runsas puoli tuntia.

Libyan suomalaistehdas käynnistyy ehkä jo syyskuussa
Suomalaisten toimesta Libyaan rakennettava kenkätehdas pääsee aloittamaan toimintansa luultavasti ensi syyskuussa.

Noin viiden kilometrin päähän maan pääkaupungista Tripolista tulevan tehtaan tuotanto on alkuun 500 kenkäparia päivässä, mutta päivätuotanto nousee myöhemmin 2000 pariin.

Tehtaan koko koneiston toimittaa tamperelainen kenkätehdas Ras-Kenkä oy ja suunnitelmaan sisältyy myös elementtirakenteisen tehdasrakennuksen vieminen Suomesta avaimet käteen -periaatteen mukaisesti.

Tehtaan johtajaksi lähtee Tampereelta toimitusjohtaja Reino A. Salminen ja lisäksi tehtaassa tapahtuviin koulutus- ja työnjohtotehtäviin matkustaa kymmenen suomalaista vähintään vuoden ajaksi.

Muutamia libyalaisia on jo Suomessa tutustumassa ammattiin ja he ovat täällä valtion kustantamina lisäksi oppimassa suomen kieltä, jotta he pystyisivät toimimaan auttavasti tulkkeina tehtaassa.

 

Uutiset on julkaistu Hämeen Sanomissa 13.4.1967