Kanta-Häme

50 vuotta sitten: Myllykallio ilman tuulimyllyä

1800-luvun Hämeenlinnan näkymiin kuului erottamattomasti tuulimylly, joka seisoi omalla paikallaan Myllymäessä.

Tuulimyllyn historia Myllymäen kallioilla ulottuu kaukaiseen menneisyyteen – varhaisimpina aikoina kalliolla on ollut kolmekin myllyä. 

Monet kaupungit ja paikkakunnat ovat jälleen pystyttäneet hävinneet tuulimyllynsä. Näitä ovat mm. Uusikaupunki, Hamina, Toijala, Rauma jne. Koska Hämeenlinna saa uudelleen myllynsä joka jo matkailunähtävyytenä olisi merkittävä?

– Myllykallion tuulimylly purettiin vuonna 1891, kertoo kouluneuvos Akseli Salokannel kirjassaan Vanhaa Hämeenlinnaa.

Kouluneuvos Salokannel oli mylläri Sireniuksen poika. Sirenius puratti paikalla olleen varvasmyllyn vuonna 1883 ja rakennutti paikalle uuden hollantilaistyylisen myllyn. Sen rakensi Päilähden Mattilan isäntä Juho Mattila Orivedeltä. Mattila oli rakentanut samanlaisia myllyjä mm. Tervakoskelle, Lepaaseen, Merven kartanoon Hattulaan ja Honkasaareen Hauholle.

Kouluneuvos Salokannel kertoo, että oli juhlallista, kun myllyn valtavat, 10-12 metriä pitkät siivet täysissä purjeissaan viuhuivat tuulessa. 

Kerran myllyn siipi katkesi ja lensi työmies Kalle Gustafssonin mökin katolle, katkaisi savupiipun ja teki ammottavan reiän pärekattoon.

 

Julkaistu Hämeen Sanomissa 12.4.1967