Kanta-Häme

50 vuotta sitten: Talomuseo Kaupunginpuistoon?

Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan ehdottaa valtuustolle, että se oikeuttaisi kaupunginhallituksen toimenpiteisiin talomuseon perustamiseksi sekä anomaan opetusministeriöltä valtionapua.

Aikaisemmin on harkittu myös sitä mahdollisuutta, voitaisiinko museo perustaa Tampereentien varrelle lähelle linnaa. Laskelmat kuitenkin osoittavat, että heikon maapohjan aiheuttama paaluttaminen ja täyttö aiheuttaisivat huomattavat lisäkustannukset.

Kaupunginpuiston etuina mainitaan mm. hyvä maapohja ja se, että kaupunki omistaa koko alueen. Haittoina taas ovat syrjäinen sijainti muusta museotoiminnasta erillään sekä puistoalueen metsäisyys, joka ei vastaa pikkukaupunkimiljöön henkeä.