Kanta-Häme

50 vuotta sitten: Vanajan päättäjäisissä luovutettiin ansio- ja kunniamerkkejä

Vanajalaiset kokoontuivat eilen Aulangon hotelliin kunnan toiminnan päättämistilaisuutee, jossa 28 ansioituneelle kuntalaiselle ojennettiin Maalaiskuntien liiton ansio- ja kunniamerkki.

Läsnä juhlassa olivat Vanajan luottamus- ja toimihenkilöiden lisäksi myös maaherra Jorma Tuominen sekä edustajat Hämeenlinnan kaupungista sekä niistä kunnista, joihin vanajalaisia siirtyy vuoden vaihteen alueliitoksen yhteydessä.

– Päätös, että Vanajan kunta itsenäisenä kuntana lakkaa olemasta, tuntui ankaralta, sillä vanajalaiset joutuvat hajaantumaan. Nykyajan kulku on kuitenkin kiivasta ja on pysyttävä ajan mukana. Uuden vuoden aikaan on tapana valaa tinaa ja juuri nyt me olemme täällä valamassa tinaa tälle kaikelle, Vanajan kunnanhallituksen puheenjohtaja Leo Lustre sanoi puheessaan.

Moraali ja minihame
Muuan salisburylainen rauhantuomari Yhdysvalloissa on kieltäytynyt ratkaisemasta, onko miehen säädytöntä koskettaa minihametta käyttävän tytön paljasta polvea, ja juttu jää nyt valamiehistön ratkaistavaksi.

Asianajaja A.J.Bowman, joka puolustaa erästä kahden tytön ahdistelusta syytettyä miestä, sanoi, että on täysin säädyllistä pitää minihametta, joka jättää polvet paljaaksi. Voiko sitten väittää, että on säädytöntä koskea polvea?, hän ihmetteli.

Viidenkymmenenseitsemän ikäinen mies, jonka väitetään koskeneen tyttöjä polviin heidän vieraillessaan hänen luonaan, sai passituksen valamiehistön eteen. rauhantuomari H.E.Cooke sanoi ottavansa huomioon modernin muodin ja jättävänsä mieluummin jonkin toisen tuomioistuimen ratkaistavaksi ”miltä tasolta säädytön ahdistelu alkaa”.
 

(Lyhennelmä Hämeen Sanomissa 31.12.1966 julkaistuista uutisista)