Kanta-Häme Hämeenlinna

Lammin lukion kohtalo vaakalaudalla – Rehtori: "Monen lukiopolku saattaa katketa siihen, jos lukio lakkautetaan"

Lammin lukion rehtori Esa Kähkönen sanoo, että lukion epävarma tulevaisuus kuormittaa koulun väkeä ja myös oppilaiden huoltajia. Kuva: Pekka Rautiainen
Lammin lukion rehtori Esa Kähkönen sanoo, että lukion epävarma tulevaisuus kuormittaa koulun väkeä ja myös oppilaiden huoltajia. Kuva: Pekka Rautiainen

Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 28.10. talouden tasapainottamisohjelmaa, jossa myös Lammin lukion kohtalo on vaakalaudalla.

Lukion lakkauttamista ja toimintojen yhdistämistä muihin lukioihin esitetään selvitettäväksi vuoden 2020 maaliskuun loppuun mennessä.

– Kyllä se tuo kuvainnollisesti mustat pilvet taivaalle. Selvitys iskee helposti leiman oppilaitokseen, Lammin lukion rehtori Esa Kähkönen toteaa.

Viisi vuotta sitten selvitys pelasti lukion

Lukion lakkauttamista selvitettiin edellisen kerran viisi vuotta sitten. Silloin selvityksessä todettiin, ettei lukiota kannata lakkauttaa. Kähkönen muistelee, että painava peruste lukion säilyttämiselle oli taloudellisen säästön vähyys. Jos lukio olisi lakkautettu, opetustilat olisivat jääneet vajaalle käytölle ja tuottaneet edelleen kustannuksia kaupungille.

Viiden vuoden takaista tilannetta saattaa muuttaa käynnissä oleva tarveselvitys, joka liittyy Pasaapelin koulurakennuksen sisäilmaongelmiin, joiden ratkaisu vaatii joko laajaa peruskorjausta tai uudisrakennusta.

– Koulutoiminnan kannalta on harmillista, että lukion kohtalo nousee jälleen selvitykseen. Edellinen päätös antoi meille hyvän työrauhan. Tämä on todella kuormittavaa koulun väelle ja myös Lammin alueen huoltajille, Kähkönen sanoo.

– Monen lukiopolku saattaa katketa siihen, jos lukio Lammilla lakkautetaan.

Lukiossa on yhteensä 106 opiskelijaa. Opiskelijoista suurin osa on Tuuloksen ja Lammin alueilta. Lisäksi 16 lukion opiskelijaa on Hämeenkosken puolelta.

Lue myös: Hämeenlinnan kaupungilla edessään isot säästöt: lakkautusuhan alla Lammin lukio ja Myllymäen koulu