Kanta-Häme

Äänestäminen on tökkinyt useassa kunnassa

Virhetiedot sähköisessä vaaliluettelossa ovat aiheuttaneet äänestäjille ja vaalilautakunnille päänvaivaa useassa kunnassa, muun muassa Kärkölässä ja Pälkäneellä.

Hämeenlinnassa ja Kanta-Hämeessä ongelmia ei ole ilmennyt.

Oikeusrekisteri keskuksen palvelupäällikön Anniina Tjurinin mukaan ongelmat ilmenivät heti aamulla 11 kunnassa. Suomessa sähköistä vaaliluetteloa käyttää 120 kuntaa.

– Kuntien äänestyksen kenraaliharjoituksista oli jäänyt vaaliluetteloon tietoja, jotka kuntien olisi pitänyt tyhjentää järjestelmästä ennen äänestyspäivää.

Tjurin kertoo, että ainoastaan yksi ihminen ei ollut päässyt äänestämään sunnuntaiaamuna Nakkilassa.

– Sähköinen järjestelmä ilmoitti virheellisesti, että äänestäjä olisi jo antanut äänensä. Hän ehti poistua kaupungista ennen kuin asia oli ehditty selvittää.

Tjurin painottaa, että ketään ei estetä äänestämästä.

– Jos omalle kohdalle käy näin, siitä on syytä sanoa äänestyspaikan vaalilautakunnalle, joka selvittää asian. HäSa

 

Juttua korjattu 21.00.

 

Päivän lehti

19.1.2020