fbpx
Kanta-Häme

Äänestysmaraton toi muutaman muutoksen

Piti palata muistiinpanojen alkuun ja tarkistaa, puhuttiinko budjettivaltuuston alkumetreillä talousarvioehdotuksen syntyneen jotenkin helposti.

Kaupunginjohtajat ja muutamat ryhmyrit todellakin arvioivat, että budjetti saatiin nyt kasaan ainakin muutamaa edellisvuotta sujuvammin.

Tältä pohjalta ei olisi odottanut 9,5 tunnin kokousta ja 16 budjettiäänestystä.

Lopulta muutoksia tuli vain päivähoitoa koskeviin kysymyksiin.

Budjettikeskustelussa sallitaan aiheesta ja sen vierestä puhuminen ja valtuutetut käyttivät sitä nyt tilaisuuden hyväkseen.

Koivikko-kodin nosti moni valtuutettu puheenvuorossaan esille ja sen säilyttämisen tärkeydestä kaikki olivat yhtä mieltä. Tosin Hämeenlinna ei pysty sitä tekemään yksin, vaan käyttäjäkuntaa pitää saada laajemmalta alueelta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) suositteli laajaa yhteistyötä yli maakuntarajojen ja sitä, että tutkittaisiin palvelusetelin käyttöönottoa.

Budjetista sinänsä Rautio painotti, että se on mahdollistava, mutta myös vaativa budjetti.

– Se vaatii yhteistyötä, kumppanuuksia ja ennen kaikkea luottamusta.

Hän muistutti jälleen kerran puolueiden välisestä valtuustosopimuksesta, jonka on tarkoitus ohjata kaikkein luottamushenkilöiden toimintaa.

Soteratkaisuun kiinnittivät huomiota SDP:n Tarja Filatov ja kokoomuksen Kaija-Leena Savijoki Se uhkaa supistaa keskussairaalan päivystystoimintoja.

– Tässä on meille yhteinen tehtävä. Oman sairaalan puolta on pidettävä. Sen tulee säilyä synnytyssairaalana jatkossakin, Filatov painotti.

Savijoki harmitteli, että kaupungin brändi “Ihan lähellä” uhkaa kääntyä muotoon “Liian lähellä”.

Siinä, kun muut olivat varovaisen optimistisia, jopa keskustan ryhmyri Hannu Kärpänen, perussuomalaisten Kari Ilkkala ei nähnyt Hämeenlinnan taloustilanteessa kovinkaan paljon valoa.

Hän moitti muita hymistelystä ja arvioi, että kaupungilta puuttuu tavoitekuva siitä, mitä kestävä kuntatalous on. Sen sijaan, että pyritään saamaan yli- ja alijäämät tasapainoon, pitäisi huomio kiinnittää rahoituksen tasapainoon.

– Vuosikatteella pitää pystyä kattamaan nettoinvestoinnit.

Ilkkalan mukaan viime vuosina talous on saatu näennäisesti oikaistuksi satunnaisilla erillä kuten tänä vuonna vuokratonttien myynnistä saaduilla tuloilla.

Budjettiäänestykset jatkuivat illalla myöhään, mutta eivät enää johtaneet muutoksiin budjetissa. Sen sijaan perussuomalaisten esitys siitä, että korjausvelan lyhentämiselle laadittaisiin selkeät tavoitteet ja siinä onnistumiselle mittarit, hyväksyttiin yksimielisesti. HÄSA

Menot