Kanta-Häme

Ääni on tunnetta

Kun nykykansanmusiikin kärkikokoonpano Värttinä aloittaa pääsiäisen jälkeen 30-vuotiskiertueensa Hämeenlinnasta, eturivissä on yksi uusi kasvo.

Tai ainakin melko uusi kasvo.

Laulaja Karoliina Kantelinen kiinnitettiin Värttinään viime vuonna, mutta hän on ollut tuuraajana yhtyeessä jo 2000-luvun alussa. Lisäksi hänellä on takanaan melkoinen sooloura erilaisten etnisten laulutyylien taitajana.

Kantelinen osaa vienankarjalaisia joikuja, itkuvirsiä, loitsuja, erilaisia suomalais-ugrilaisia laulutyylejä, arabialaisia korukuvioita ja intialaisia tanssillisia ylistyslauluja, keskiafrikkalaista ja balkanilaista lauluperinnettä.

Sekoitus …on omaa

Joikuja? Bulgarialaisia ääniä? Moni suomalainen ei ole ikinä edes kuullut moisista lauluista, saati, että tietäisi, mitä ne tarkoittavat.

Karoliina Kantelinen on opetellut vieraita tai jo ammoin unohtuneita lauluperinteitä musiikintutkijana ja Sibelius-Akatemian tohtoriopiskelijana. Lisäksi hän on hakenut oppia ulkomailta laulamalla paikallisten laulun taitajien kanssa.

– Laulu ja laulutapahan ovat kulttuurisidonnaisia, joskus jopa kyläkohtaisia, hän huomauttaa. Hän sanookin oppineensa lauluja niin kuin ulkopuolinen tutkija voi oppia – ”rikasteisina”.

Pitkän ja monipolvisen lauluretkensä päätteeksi Kantelinen tuntee pikkuhiljaa olevansa kotonaan.

– Olen löytänyt oman lauluääneni, hän sanoo.

Se on jonkinlainen sekoitus kaikesta opitusta: vähän vienankarjalaista joikua, arabialais-intialaisia korukuvioita, karjalaista kansanlaulua. Sooloissaan hän on sekoittanut niihin mukaan hiukan pehmeämpää saundia.

Äänivarat ulottuvat hätkähdyttävästä raakuudesta kuulaaseen herkkyyteen.

Isoäiti …opetti

Mutta miksi ihmeessä nuori nainen ryhtyy opiskelemaan kummallisia kansanlaulutyylejä?

Karoliina Kantelinen kertoo kansanlaulun olleen hänelle tuttua jo lapsuudesta asti. Hänen isoäitinsä oli musiikkiopiston rehtori, joka arvosti kansanperinnettä ja opetti kansanmusiikkia tasavertaisesti klassisen musiikin rinnalla.

Kantelinen lähti kuitenkin lukion jälkeen opiskelemaan klassista laulua Italiaan. Tutuiksi ovat tulleet myös muun muassa kuorolaulu, bluegrass ja teatterimusiikki.

– Kansanmusiikki on ollut korvassani koko ikäni, mutta minun piti saada löytää se itse, hän pohtii.

– Veri veti sitten takaisin tähän köyhään kansanlauluun, Kantelinen nauraa heläyttää.

Karkea ääni …ei ole rumaa

Italialaiseen bell cantoon verrattuna monet Kantelisen käyttämistä laulutyyleistä ovat äänenmuodostukseltaan kovia ja karkeita. Ääni voi olla jopa rumaa.

– Mutta silloin se on tarkoituksellisesti rumaa, hän sanoo.

Esimerkiksi äänellä itkemisessä selkeänä alkaneen melodian kuuluu särkyä.

– Silti ääni pitää hallita, ei voi mennä noin vain lavalle itkeä tyrskimään, Kantelinen kuvailee.

Vienankarjalaisessa joiussa on puolestaan tyypillisenä piirteenä kertosäe, jota kutsutaan kuvailevilla nimillä hehetys ja luikahdus. Niissäkin laulajalla on nimenomaan mahdollisuus esitellä äänivarojaan ja äänensä hallintaa.

Tunteet soivat …sävelmässä

Karoliina Kantelinen haluaa välittää lauluillaan tunnekokemuksia. Hän rohkaisee kuulijoita nauramaan ja itkemään.

– Esimerkiksi joiut ovat arkisen satiirisia ja humoristisia, itkut taas antavat luvan tuoda syvät tunteet pintaan, hän sanoo.

Kuulijan voi olla vaikeaa saada selvää kansanlaulujen vanhahtavasta kuvakielestä. Kantelinen korostaakin, että sanoman on tultava esiin sävelmässä ja äänen tuomassa tunteessa.

– Laulu on tunteiden vuoristorataa. (HäSa)

Värttinän 30-vuotiskiertue alkaa Hämeenlinnan Verkatehtaalta 5.4. Konsertti on Vanaja-salissa kello 19.

SUOMEKSI: Vienankarjalainen joiku on jo hiipunut lauluperinteen laji Vienan Karjalan länsiosassa. Joikutekstit kertoivat esimerkiksi henkilöistä tai tilanteista usein humoristiseen tyyliin. Karjalaisten joikujen huomiota herättävä piirre on kertosäe, jota kutsuttiin nimillä hehetys ja luikahdus.