Kanta-Häme

Äidin rakkaat kahvakuulat

Unto on aikamoinen hurmuripoika, mutta Niilo se vasta velikulta onkin. Kauan silmäpeli ei kuitenkaan vetele – kun Ilma-sisko avaa suunsa ja kiljahtaa, unohtavat pojat teerenpelinsä ja keskittyvät suuhun sukeltavaan lusikkaan.
 
Jonna Koivulaa naurattaa. Niilo näyttää nyt itsestään aivan uuden puolen. Sydänten murskaajan rooli on tavallisesti varattu Untolle.
 
– He ovat kaikki yksilöitä. Toivottavasti heitä ei tulevaisuudessakaan niputeta, vaikka kolmosia ovatkin. Teen kaikkeni, että onnistuisin tukemaan jokaisen omaa persoonallisuutta. 
 
Tämä on nyt niin tätä.
Jonna ja Tomi Koivulan elämä on heittänyt reilussa vuodessa kuperkeikkaa. 
 
Kolmen koiran lisäksi Kalvolan Pirttikoskella olevassa kodissa pitävät menosta huolen vähän yli vuoden ikäiset Niilo, Unto ja Ilma. VR:n IT-yksikön tiiminvetäjän taidoista on nyt hyötyä, sillä Jonna jos kuka vetää nyt Koivulan tiimiä. Ilman tarkkaa rytmiä alkaa Koivulan tiimi yskiä.
 
– Meille on ollut alusta asti selvää, että pidämme tiukasti kiinni rytmistä, eikä siitä lipsuta. Kun tripla menee illalla nukkumaan, herätään meillä seuraavan kerran aamulla kahdeksan jälkeen. Unto ja Niilo voivat herätä kerran, mutta nukahtavat saman tien uudestaan. Ilma ei herää ollenkaan.
 
Pelkästään kolmosten syöttäminen on oikea taitolaji. Jonna Koivula osaa työntää lusikan naperon suuhun juuri ennen huutoa. Ensin yleensä syötetään kärsimätön Ilma ja sitten vasta velikullat.
 
– Tämä on nyt niin tätä. Kyllä minä vieläkin elättelen haavetta pullantuoksuisesta äitiydestä, vaikka se koko ajan etäisemmältä tuntuukin.
 
Koivuloiden koti on vain 900 metrin päässä Akaan rajasta Kalvolan Pirttikoskella, josta on lyhyempi matka Toijalaan kuin Iittalaan. Hankalien tieyhteyksien päästä ei niin vain lähdetä ihmisten ilmoille tuulettumaan, mutta ei Jonna sitä kaipaakaan. Kaikki elämälle tärkeä on jo käden ulottuvilla.
 
– Olemme me jo muutaman kerran käyneet ulkona syömässä. Se on kuule ravintolalle oikea tulikoe, kun alamme etsiä kolmea syöttötuolia.
 
Ei mitään vauvakuumetta
Jonna Koivula ei ole ollut koskaan niitä naisia, joiden polvet menevät vauvoista veteliksi. Oikeastaan kaikki alle vuoden vanhat lapset ovat pelottaneet häntä.
 
Ajatus lapsista sai kuitenkin Koivulat ostamaan Pirttikoskelta omakotitalon ja remontoimaan sen lattiasta kattoon.
 
Ensimmäisessä ultraäänessä pasmat menivät sekaisin niin kätilöltä kuin esikoistaan odottavilta vanhemmiltakin. Ensin ultrassa näkyi kaksi ja sitten vielä kolmaskin lapsi.
 
– Tomilla on suvussaan yhdet kaksoset, mutta minun suvussani ei ole yhtään monikkoperhettä. Missään lapsettomuushoidoissakaan me emme olleet.
 
Alkuhämmennyksen jälkeen Jonnan raskaus sujui yllättävän hyvin. Vähän mieltä kalvoi tieto ennenaikaisesta synnytyksestä, mutta se on tavallista kolmosraskauksissa. Sektioaika oli sovittu jo valmiiksi Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, kun kolmoset päättivät tulla maailmaan muutama viikko etuajassa.
 
Viiden minuutin välein syntyneet herra A, herra B ja neiti C painoivat kaikki hieman yli 1400 grammaa. Kotiin he pääsivät, kun syntymästä oli kulunut seitsemän viikkoa.
 
– Repivintä oli se, kun Unto joutui jäämään Tampereelle, vaikka Ilma ja Niilo pääsivätkin Hämeenlinnaan.
 
Jonna Koivula ei ole ollut koskaan taikauskoinen, mutta jotakin kummallista on numerossa kolme – eikä nyt tarkoiteta sitä, että perheessä on kolme lasta ja kolme koiraa. Tai sitä, että kolmosten syntymäpäivä oli aivan hilkulla olla 13.3.2013.
 
– Lapset syntyivät 14.3, mutta synnytys alkoi 13. maaliskuuta – 30. raskausviikolla ja kolme päivää siitä, kun olin täyttänyt 30 vuotta, Jonna Koivula miettii.
 
Talo on jo liian pieni
Kolmoset ovat myllertäneet Jonna ja Tomi Koivulan arjen kokonaan. Kovalla vaivalla remontoidussa talossa on jo valmiiksi yksi makuuhuone liian vähän. Koivuloille on jäänyt vaihtoehdoksi talon myyminen tai laajentaminen.
 
Vuosi on mennyt Jonna Koivulan mielestä hyvin. Jokaisessa perheessä on tietenkin huonot hetkensä, mutta ne kuuluvat elämään.
 
– Me olemme vanhempina hyvin tasavertaisia. Kyllä minä pääsisin kotoa harrastamaan, mutta en ole halunnut. Nämä ovat nyt elämäni tärkein asia, Jonna Koivula sanoo, ja katsoo kolmosia iloisesti.
 
Kolmoset tuovat perheeseen omat haasteensa. Jonna Koivula haluaa tehdä kaikkensa tukeakseen lasten omaa persoonallisuutta. Jo sylivauvoista asti Koivulan kolmosia on kohdeltu mahdolisimman tasa-arvoisesti ja yksilöinä.
 
– On hirvittävän lohdullista ajatella, että kolmosilla on aina tuki ja turva toisistaan. Seuraa ei koskaan puutu läheltä, eikä toisaalta myöskään tappelukaveria. Minun suurin haasteeni kolmosten äitinä on valaa lapsiini riittävästi rohkeutta olla oma itsensä.
 
Toistaiseksi ainoastaan Unto osaa sanoa Jonnaa äittäksi, mutta mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, oppivat Niilo ja Ilma kohta saman. Kolmosilla on jo pienestä asti oma yksityinen maailmansa, jossa kaikki muuta ovat ulkopuolisia.
 
Koivulan kolmosten silmäkulmassa väikkyy pilke siksi taajaan, että jaettu ilo on paras ilo.
 
 

Päivän lehti

29.3.2020