Kanta-Häme

Aikamatka suomalaisessa taidehistoriassa

Tavat olivat monet, mutta päämäärä sama: ilmaisun uudistaminen. Hämeenlinnan taidemuseon uusi näyttely Modernin monet kasvot kuljettaa katsojaa vuosikymmenestä ja ismistä toiseen.

– Se oli mutkikas polku, joka koostui monista eri taidesuuntauksista ja tekijöistä. Kerromme modernismin tarinaa hyvin moniäänisestä, sanoo amanuenssi ja näyttelyn kuraattori Maria Laine.

Kaupungistuminen ja teollistuminen mullistivat suomalaista yhteiskuntaa 1900-luvun alussa, eikä taidekaan voinut jäädä polkemaan paikoilleen.

– Ilmaisu ei perustunut enää näköhavainnoille vaan vapaalle värin ja muodon käytölle. Ekspressionismilla, kubismilla, surrealismilla ja futurismilla oli kaikilla oma tärkeä osansa taideuudistuksessa, Laine jatkaa.

Uudistuminen alkoi väreistä, ja se kävi läpi koko suomalaisen taitelijakunnan nuorista vanhoihin.

– Halosella, Gallen-Kallelalla, Edelfeltillä – heillä kaikilla oli oma väritaiteen aikakautensa, sanoo Laine.

Muodon uudistamisen etujoukoissa 1910-luvulla olivat Tyko Sallinen ja Marraskuun ryhmä. Monet pitivät raskasta muotokieltä, voimakasta sivellintekniikkaa ja tummia värisävyjä yksinkertaisesti rumina, mutta suuntaus vakiinnutti nopeasti paikkansa kansallisena kuvastona.

– Marraskuulaista teoskavalkadia meillä on näyttelyssä aika runsaasti. Se kertoo siitä, että suuntaus oli kotimaisen ekspressionismin tärkein edustaja. Se puhutteli suomalaista mielenlaatua.

Laine korostaa, että modernismi juurtui Suomeen hitaasti. Kantoina kaskessa olivat mm. 1930-luvun lama ja toinen maailmansota. Näyttelyssä on vain yksi selkeästi sota-aiheinen työ.

– Aihe ei sinällään kuulu suomalaiseen modernismiin. Sotaa käsiteltiin ehkä enemmän tunnetilana ja henkisellä tasolla.

Rauha ja jälleenrakentamisen aika purskautti ilmoille useita tyylisuuntauksia samanaikaisesti. 1950-luvulla kiisteltiin kiihkeästi siitä, pitääkö taiteen olla esittävää vai ei.

–Abstraktin taiteen nousu liittyy läheisesti siihen, että suomalainen arkkitehtuuri ja taideteollisuus saivat kansainvälistä mainetta.

Lohrmann-rakennuksen toisen kerroksen keskelle on rakennettu erillinen saareke, jonka teemana on Kaupunki kuvassa.

– Miksi kaupungit aloittavat sarjan, kysyy Laine ja vastaa itse saman tien.

– Kaupunkien kuvaus oli 1900-luvun alussa suomalaisessa taiteessa varsin uusi ilmiö. Monet näistä teoksista on kuvattu hyvin muotokuvamaisesti. Kaupunki on usein autio ja hiljainen.

Ideana on vaihtaa teemaa muutamaan otteeseen näyttelyn kuluessa. Loppukesästä ja syksyllä tilaan ripustetaan Taitelijaelämää -aiheisia töitä ja grafiikkaa.

Näyttelyä kootessaan Laine on paneutunut taidemuseon kokoelmiin uudesta näkökulmasta.

– Kun Lammin kunnan Vilho Penttilän kokoelma liitettiin museon kokoelmiin kuntaliitoksen myötä, täydentyi se väritaiteella, jota löytyy muuten vähemmän.

Laine havahtui myös tosiasiaan, että modernismi on enemmän miesten kuin naisten taidetta.

– Toisaalta, jos ajatellaan Elga Sesemannia, Laila Karttusta, Anni Simbergia ja Ester Heleniusta, ovat naiset olleet koko taiteilijajoukossa aika edistyksellisiä.

Ester Heleniuksen teoksia taidemuseon kokoelmiin kuuluu paljon, mutta niitä ei ole ripustettu tähän näyttelyyn.

– Tämä näyttelykokonaisuus toimii viitekehyksenä meidän tulevalle kesänäyttelyllemme, joka esittelee Ester Heleniuksen tuotantoa Engel-rakennuksessa, kertoo taidemuseon johtaja Taina Lammassaari.

Modernin monet kasvot Hämeenlinnan taidemuseon Lohrmann-rakennuksessa 30.10. asti.

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic