Kanta-Häme

Aikansa komein liikekeskus

Kun tänään silmäilee Keskustaloa kellarista katolle, ei oikeastaan yhtään ihmettele, että taloa pidettiin aikoinaan koko keskustan ylpeytenä.
 
Linnojen, lääninhallitusten ja raatihuoneiden kyllästämät kaupunkilaiset olivat valmiita modernille ajalle ja Keskustalo oli sen airut. Sen korkeuksiin ulottuvat asuntotornit hivelivät matalaan puutalokeskustaan tottuneita silmiä ja loivat uskoa komeaan tulevaisuuteen.
 
Aivan näin valoisasti ei Keskustalon elämä ole mennyt.
 
Vuokralaiset ovat vaihtuneet, liikehuoneistot tyhjentyneet ja talon kauppiaat ovat yrittäneet tehdä itseään näkyväksi kaikin keinoin. Kuollutta keskustalossa ei ole ollut koskaan, vaikka yrittäjiä onkin ollut vaikea saada kiinnostumaan rakennuksesta. Ollakseen kaiken keskellä, on Keskustalo onnistunut aina olemaan kummallisen sivussa.
 
50-vuotias komeus
Vaikka Keskustalon valmistumisesta tuleekin ensi kesänä kuluneeksi 50 vuotta, muistavat vanhat hämeenlinnalaiset yhä elävästi ajan ennen Keskustaloa. Parhaiten mieleen on jäänyt Vainikaisen kahvila ja munkit, joita puoli kaupunkia tuntuu jossakin vaiheessa elämäänsä mutustelleen.
 
Rakennusmestari Eino Korpelalle Raatihuoneenkadun ja Palokunnankadun välinen kortteli oli tuttuakin tutumpi jo lapsuudesta, mutta lopullisesti se jäi mieleen, kun hänet määrättiin korttelin purkamisen työnjohtajaksi. Samalla nuori mies purki omaa lapsuuttaan, sillä maan tasalle murjottiin esimerkiksi komea kivitalo, jossa oli H.J.Salon ja Lönnrothin kultasepänliikkeet.
 
– Oli kova pakkanen helmikuussa 1963, kun kaikki vanhat rakennukset purettiin nopeasti kovalla rytinällä. Vainikaisen talon seinähirret kuljetettiin Linnanniemeen varastotaapeleihin uudelleen pystytystä varten, Korpela muistelee.
 
Vainikaisen talolle kävi lopulta niin kuin niin monelle talolle on Hämeenlinnassa tahtonut aikaisemminkin käydä. Kahvilan kohtalosta väännettiin kyllä kättä kiivaasti, sillä 1780-luvulla rakennettu talo oli harvinaisen vanha. Kaupunki ei suostunut kuitenkaan ottamaan kahvilaa vastaan edes lahjoituksena. Lopulta rakennuksen osti Knut Drake lankku- ja parrutavarana.
 
Talo piti entisöidä talomuseoksi ja sen se oli totta totisesti ansainnut. Kahvilan kohtalo oli kuitenkin karu. Tarkasti numeroidut hirret mätänivät lopulta Linnanpuistoon.
Nyt Vainikaisen talon ja muiden vanhojen talojen kohtalo voi kouraista rintaa, mutta sotien ja pulan jälkeen hämeenlinnalaiset eivät vanhan häviämistä hirveästi harmitelleet. Upea onkin sana, jolla Keskustaloa useimmiten kutsuttiin.
 
– Myöhemmin perheen perustamisen aikoihin Keskustalosta tuli minun ja vaimoni ensiasunto ylätalon neljännestä kerroksesta. Keskustalon myötä Hämeenlinna sai jotakin, mitä sillä ei ennen ollut kuten liukuportaat ja kauppapihan, Eino Korpela sanoo.
 
Tontti täynnä seikkailuja
Monta kertaa omistajaa vaihtaneessa Keskustalon korttelissa käytiin kauppaa jo 1800-luvulla.
Tontilla oli ollut monta omistajaa ennen kuin juuri perustettu Keskustalo Oy osti sen hattulalalaiselta Ellilän kartanon omistajalta, senaattori A. Osw Kairamolta vuonna 1920. Aivan Raatihuoneen naapurissa oli jo edellisen omistajan, Kalle Kämärin, vuonna 1900 rakentama tiilirakennus. Tiilirakennuksen alakerrassa oli lihakaupan ja Hj Salon kultasepänliikkeen lisäksi myös August Laakson kenkäkauppa.
 
Keskustalon niin sanotussa alatalossa asuvalle Kari Laaksolle tontti on ennen kaikkea koti. Hän on asunut samassa paikassa jo 70 vuotta, sillä jo hänen isoisänsä August Laakso piti kenkäkauppaa Kämärin talossa. Laaksolle lapsuudessa Raatihuoneen naapurissa ja kenkäkaupan yläkerrassa ei ole mitään kummallista. Kerran hän muistaa nassikkana ihmetelleensä, miksi aikuiset lämmittivät kotia puukengillä, eikä hän sitäkään pitkään pohtinut.
 
– Keskustalapsuus oli mahtava ja tämä tontti oli meille lapsille ehtymätön seikkailupuisto. Linnankatua pitkin laskettiin jyrkkää mäkeä pitkin alas Panimokadulle ja Vainikaisen kahvilan leipomon edessä kytättiin tarjottimilta kadulle tipahtaneita leivonnaisia. Lapsia oli silloin keskustassa paljon ja tekeminen piti keksiä itse. Meille riitti linkkari ajankuluksi, Kari Laakso sanoo.
 
Vähän ennen kuin talo purettiin Keskustalon alta, kenkäkauppa lopetettiin. Laaksot joutuivat muuttamaan väliaikaiseen asuntoon Myllymäen laelle. Se onkin ainoa kerta, kun Kari Laakso on asunut Hämeenlinnan keskustan ulkopuolella.
 
– En ole koskaan kaivannut pois tältä tontilta. Ei tällaisia näköaloja ole missään muualla. Tämä on minun kotini, vaikka aika onkin muuttanut Keskustalon kaupungin kärkipaikasta ihan tavalliseksi taloksi. 70 vuotta olen samalla tontilla jo asunut, Kari Laakso huomauttaa.
 
Kun tontin vanhat talot purettiin ja sen tilalle rakennettiin uusi talo, saivat purettujen talojen asukkaat Keskustalosta huoneistoja. Laaksot saivat neljä huoneistoa, joista yhdessä Kari Laakso asuu edelleen. Hän on tällä hetkellä Keskustalon ainoa alkuasukas.
 
Ne legendaariset liukuportaat
Uuden kauppakeskuksen rakentaminen oli väikkynyt ihmisten mielessä Hämeenlinnassa jo pitkään. Keskustalo Oy perustettiin jo vuonna 1920 ja se osti tontin jo samana vuonna. Tonttia pidettiin sellaisenaan yli 40 vuotta ennen kuin yhtiö sai vuonna 1962 tehtyä päätöksen rakentamisen alkamisesta.
 
Mikään yksinkertainen projekti ei päätös vanhojen rakennusten purkamisesta tontilla ollut. Tontti oli nimittäin aivan täyteen rakennettu.
 
Kahvilan omistaneet Vainikaiset omistivat tontilla jauhovaraston, leipomon, myymälän ja vielä asuivatkin paikalla. Linnankadun varrella oli kangaskauppoja, liitereitä, asuintaloja, valokuvaamo ja erilaisia pikkupajoja. Palokunnankadun puolella oli puolestaan suuri puutalo, jonka yläkerrassa olivat Ruotsalaisen yhteiskoulun luokkahuoneet 1900-luvun alusta 1920-luvulle asti. Talon alakerrassa olivat muun muassa Mäkisen jalkineen tilat.
 
Loppujen lopuksi rakennukset purettiin kuitenkin nopeasti ja tontille alettiin rakentaa saman tien uutta liiketaloa. Suurin uutinen kaupunkilaisille oli se, että Keskustaloon tuli Suomen kaikkien aikojen ensimmäiset liukuportaat. Liukuportaisiin jonotettiin, sillä mikään ei ollut nuorisosta hauskempaa kuin kiipeillä portaissa ja painella stop-nappia.
 
Kovin pitkää iloa ei talon liukuportaista ollut. Ne eivät nimittäin kestäneet pakkasia ja lopettivat toiminnan jo 80-luvulla. Vuoden 1993 remontissa liukuportaat rullasivat lopullisesti liukuportaiden taivaaseen.
 
Komean alun jälkeen vessaksi
7.11.1963 vietettiin Hämeenlinnan toiseksi suurimman asuin- ja liiketalon harjannostajaisia. Talo valmistui loppujen lopuksi kesäkuussa vuonna 1964 ja ensimmäiset asukkaat muuttivat uutuuttaan kiilteleviin koteihin heinäkuun alussa. Asuinhuoneistoja talossa oli sen valmistuessa 43 ja liikehuoneistoja 83. Kari Laakso muistelee, että etenkin asunnoille olisi ollut paljon enemmän ottajia.
 
Marjo Toikka muistaa monien muiden tavoin Keskustalon ihan mahdottoman hienona ja trendikkäänä talona. Hän oli töissä peräti neljässä eri yrityksessä Keskustalossa ennen kuin perusti Linnankadun puolelle oman kauneushoitolan.
 
– Pidin kauneushoitolaa Keskustalossa yli 20 vuotta ennen kuin muutin Vantaalle. Kuljin Hämeenlinnassa töissä Vantaalta puolitoista vuotta, mutta sitten se kävi liian raskaaksi. Kun jäin pari vuotta sitten eläkkeelle, muutin takaisin Hämeenlinnaan, Marjo Toikka muistelee
 
Marjo Toikka muistelee Keskustalon aikaansa lämpimästi. Siellä oli hyvä tehdä töitä, mutta oli siellä mukava nuorenakin piipahdella. 
 
– Kokoonnuimme muiden hippien tavoin Kirkkopuistossa. Porukka oli tiivis ja kokoontuu taas kesäisin säännöllisesti muistelemaan.
 
 
Lue lisää Keskustalosta sunnuntain Hämeen Sanomista