Kanta-Häme

Aina Group tekee parempaa tulosta kuin alkuvuonna

Aina Groupin tulos on parantunut alkuvuodesta tuntuvasti, mutta konsernin liikevaihto ja liiketulos jäävät kuluvana vuonna viimevuotista heikommaksi. Konsernin tammi–syyskuun tulos ennen veroja jäi 0,6 miljoonaan euroon, kun tulos oli vuosi sitten vastaavalta jaksolta 3,1 miljoonaa euroa. Tammi–kesäkuussa yhtiön tulos oli vain runsaat 0,1 miljoonaan euroa.

ICT-liiketoiminnan (tieto- ja viestintätekniikan) liikevoitto nousee loppuvuonna alkuvuotta paremmaksi. Samalla se parantaa koko konsernin liikevoittoa. Sen sijaan ilmoitusmyynnin pienentyminen laskee medialiiketoiminnan liikevaihtoa ja -voittoa.

Koko vuodelta myös ICT-liiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus jäävät viime vuotta heikommaksi. Liikevaihtoa pienentää muille teleoperaattoreille myytävän tietoliikenteen vähentyminen. Yrityspalvelujen tilauskanta on kasvussa.

Hämeenlinnalaisen Aina Groupin liikevaihto tammi–syyskuussa oli 58,9 miljoonaa euroa, kun viime vuonna liikevaihtoa kertyi 61,3 miljoonaa euroa. Liiketulos putosi 3,2:sta 0,7 miljoonaan euroon.

Aina Groupin mediayhtiö on Hämeen Sanomat Oy, joka julkaisee muun muassa Hämeen Sanomat -nimistä maakuntalehteä. (HäSa)

Päivän lehti

5.4.2020