Kanta-Häme Helsinki

Aineettomien lahjojen suosio kasvaa - Kirkon ulkomaanavun suosikiksi nousi viime vuonna yllättävä lahja

Yhä useampi antaa tavaraa mieluummin aineettoman lahjan
Vuohi on pitänyt pintansa aineettomien lahjojen joukossa.

Puuntaimi kiilasi viime vuonna Kirkon ulkomaanavun aineettomien lahjojen ykköseksi ensimmäistä kertaa. Vuodesta 2005 aineettomien lahjojen kärjessä keikkunut vuohi joutui väistymään ensimmäistä kertaa.

– Se oli meille kaikille täydellinen yllätys. Ilmeisesti ilmastonmuutosahdistus näkyy jo aineettomien lahjojen suosiossakin, Ulkomaanavun varainhankinnan päällikkö Johanna Karjalainen sanoo.

Aineettomia lahjoja on tarjolla tänään jo niin paljon, että on varaa mistä valita. Ulkomaanavun huippuvuosi oli vuonna 2007, kun lahjoja ostettiin 1,75 miljoonalla eurolla. Nyt tuotto on tasaantunut vuosien varrella 1,2 miljoonaan euroon.

Pelkästään viime vuonna ulkomaanavun Toisenlaisia lahjoja hankittiin lähes 50 000. Keskimääräinen tilaus oli noin 38 euroa.

– Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaiset Lahjat tuottivat koko viime vuoden aikana 1,2 miljoonaa euroa. Lahjoja annettiin nimittäin tasaisesti koko vuoden aikana esimerkiksi syntymäpäiviksi sekä äitien- ja isänpäiväksi. Tuotosta puolet tuli joulun alla, Karjalainen huomauttaa.

 

Suurin osa eettisten lahjojen antajista on yksityishenkilöitä. Suosituimpia lahjoja ovat olleet kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja koulutusta tukeva lahja sekä koulupuku ja vuohi.

Johanna Karjalaisen mukaan moni antaa lahjan aivan viime tipassa, mutta siinä auttaa sähköinen kortti. Aikaisemmin annetuista lahjoista voi sen sijaan kertoa perinteisellä kortilla.

– Tämän talven uutuuslahja on hygieniapaketti tytölle. Kehittyvissä maissa monet tytöt joutuvat keskeyttämään koulunkäynnin kuukautisten ajaksi. Kuukautissuojien puutteen takia jäädään monta kertaa opetuksessa jälkeen tai jopa keskeytetään koulu, Johanna Karjalainen kertoo.

Hygieniapakkauksia jaettiin viime keväänä lähes 20 000 tytölle Bidibidin pakolaisalueella Ugandassa. Paketissa on kuukautissuojien lisäksi muun muassa alusvaatteita.

 

Ympäristöystävällisyys ja keskustelu ilmastonmuutoksesta näkyy viime vuoden tuloksessa. Aineeton toisenlainen lahja on myös itsessään ympäristöystävällinen valinta.

– Aineeton lahja on helppo valinta, jos ei millään keksi jollekulle annettavaa.

Halvimmillaan lahja on viisi euroa ja kalleimmillaan 1200 euron kaivo tai sata sikaa. Huovan, siemenlajitelman tai vaikka kukkakimpun tilalle moni valitsee vaikka kuusi kanaa.

 

Päivän lehti

29.1.2020