fbpx
Kanta-Häme Hämeenlinna

Hellsténin porttikiista jatkuu: Naapuriyhtiö valitti porttiluvasta nyt Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen

Kiista Pulkkasen talon porteista jatkuu tuomioistuimessa.
Ainonranta vastustaa kiinteistönsä yhteyden katkaisemista portilla Hämeenlinnan Linnankadulle. Kiistelty yhteys on kuvassa Pulkkasen talon oikealla puolella.

Naapurin taloyhtiö Ainonranta on valittanut Tapani Hellsténin porttiluvasta hallinto-oikeuteen. Ainonranta vaatii hallinto-oikeutta palauttamaan asian uudelleen kaupunkirakennelautakunnan käsittelyyn.

Valituksen perusteluna on, että Ainonranta ei saanut erityistiedoksiantoa toimenpideluvasta. Taloyhtiön mukaan lupa ei ole siten lainvoimainen.

Hämeenlinnan entinen kaupunginjohtaja Hellstén haki luvan porttien rakentamiseen omistamalleen Hämeenlinnan Linnankadun kiinteistölle. Kiinteistö on tunnettu kaupungissa Pulkkasen talona. Kaupunki myönsi luvan virkamiespäätöksenä, josta ei kuitenkaan kuultu naapurikiinteistön omistajaa Ainonrantaa.

Ainonrannan katuyhteys

Ainonranta vastustaa porttien rakentamista, koska sen kiinteistölle kuljetaan ajoneuvoilla Pulkkasen talon pihan kautta. Kulkuun on rasiteoikeus. Väylä toimii myös pelastustietä.

Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaan se ei voi kumota lupapäätöstä, koska päätös on saanut lainvoiman. Lautakunnan mukaan lupapäätöksen voi saada kumottua vain ylimääräisellä muutoksenhaulla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Ainonrannan mukaan luvan myöntänyt virkamies oli myös esteellinen valmistelemaan asiaa lautakunnalle. HÄSA

Menot