Kanta-Häme

Aiotko antaa rahaa lahjaksi valmistuvalle? Älä tee tätä virhettä

Ulkomaanreissu, kunnon paistinpannu vai tukku käteistä? Kevään ylioppilas- ja valmistujaisjuhlien kynnyksellä moni miettii, minkälaisesta lahjasta olisi eniten iloa ja hyötyä valmistuvalle uuden elämänvaiheen alussa.

Tavaran sijaan monet valmistuvat toivovat avoimesti rahalahjoituksia, mikä voi tuntua epäkohteliaalta.

– Rahan antaminen ja pyytäminen on Suomessa aina ollut vaikea ja vaiettu aihe. Meillähän ei kysellä palkkoja tai puhuta avoimesti varallisuudesta vieläkään. Tämä heijastuu myös suhtautumisessa rahalahjoihin, sanoo tapakouluttaja Kaarina Suonperä.

Onko rahan antamisessa tai toivomisessa sitten jotain noloa?

– Ei lainkaan. Esimerkiksi monella ylioppilaalla elämisen kulut nousevat omilleen muuttamisen, opiskelun tai työn alkaessa, joten rahalle on tarvetta.

Rahalahjan luovuttamiseen tapakouluttajalla on kuitenkin yksi painava neuvo.

– Antoi sitten viisi tai viisisataa euroa, summaa ei pidä mainostaa eikä siitä pidä kysellä. Se on ehdottomasti epähienoa. Omaa lahjoitustaan toitottava helposti pahoittaa jonkun toisen lahjanantajan mielen.

Mikä on mielestäsi paras valmistujaislahja nuorelle? Jos antaisit rahalahjan, minkälainen summa olisi sopiva?

Vastaa oheiseen kyselyyn!

 

Teemme vastausten perusteella jutun, joka julkaistaan toukokuun puolivälissä. Kyselyaika päättyy 11. toukokuuta.