Kanta-Häme

Akaa haastattelee neljä kaupunginjohtajaehdokasta

Akaan kaupunki kutsuu haastatteluun neljä kaupunginjohtajaksi pyrkivää ehdokasta.

Valintatyöryhmän päätöksen mukaan haastateltavat ovat valtiotieteiden maisteri Tuomas Koskiniemi, kauppatieteiden maisteri Pasi Mäkinen, hallintotieteiden maisteri Antti Peltola ja hallintotieteiden maisteri Riku Siren.

Haastattelut pidetään joulua edeltävällä viikolla. Alustavan suunnitelman mukaan valtuusto valitsee uuden kaupunginjohtajan tammikuun aikana. Ennen valintaa valtuustolla on mahdollisuus haastatella ehdokkaita.

Akaan kaupunginjohtajan määräaikaiseen virkaan haki yhteensä kymmenen henkilöä. Tehtävä täytetään viiden vuoden määräajaksi.

Kaupunginjohtajan haussa edetään, vaikka Akaan entinen kaupunginjohtaja Aki Viitasaari on valittanut erottamisestaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Valitus koskee Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 22.10.2018 antamaa päätöstä, jonka mukaan Akaan valtuusto ei toiminut lainvastaisesti erottaessaan Viitasaaren.

Viitasaari on vastikään jättänyt hakemuksensa Pälkäneen kunnanjohtajan virkaan.