Kanta-Häme

Akuutti asuntopula helpottuu hitaasti

Myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneet maahanmuuttajat lisäävät asuntojen tarvetta Hämeenlinnassa. Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuon mukaan vapaita vuokra-asuntoja tarvitaan vuosittain 150–200.

Maahanmuuttajat aiheuttavat kysynnässä piikin, koska keskuksista pitää lähteä kahden kuukauden jälkeen siitä, kun on saanut oleskeluluvan. Tämän jälkeen heitä kohdellaan palveluiden suhteen samoin kuin muita kaupunkilaisia.

Vaikka oleskeluluvan saaneet vastaavat itse asunnonhausta, on kaupungissa oltava riittävästi tarjontaa. Kaupungin vuokra-asunnoista vastaa Hämeenlinnan asunnot oy.

– Meillä ei ole rakentumassa yhtään uutta vuokrataloa, mikä helpottaisi tilannetta. Kaupungin vuokra-asuntojen käyttöaste on jo nyt 98 prosenttia, sanoo Isosuo.

Vuokra-asuntoja ei ole päästy Isosuon mukaan rakentamaan, koska kaupungissa ei ole pitkään aikaan ollut vapaita kerrostalotontteja. Tilanne on muuttumassa parempaan päin lähivuosina, kun Vanajantien ja Keinusaaren alueilla aletaan rakentaa.

Helpotusta asuntopulaan tulee myös siitä, että kaupunki saa ensi vuonna käyttöönsä Kaivohaassa Laaniityssä sijaitsevat Matintalon opiskelija-asunnot. Hämeenlinnan opiskelija-asuntosäätiö luopuu asunnoista sitten, kun Visamäkeen kaavaillut uudet opiskelija-asunnot valmistuvat.

Kaupunki omistaa Matintalot, mutta niitä on vuosien ajan hallinnoinut opiskelija-asuntosäätiö. Ensi vuonna taloyhtiö on määrä siirtää Hämeenlinnan asunnot oy:lle. Kerrostaloissa on tällä hetkellä 76 asuntoa.

Toimitusjohtaja Matti Riekkola ei osaa vielä sanoa, miten paljon Matintaloja on remontoitava ennen kuin ne otetaan yleiseen vuokrakäyttöön. Kysymysmerkkejä aiheuttavat lähinnä vanhat soluasunnot, joille ei yleisessä asuntokäytössä ole juuri kysyntää. Suunnittelutyö on tällä hetkellä alkumetreillä.

– Riippuu tietysti pohjaratkaisusta. Muutoksia ei välttämättä tarvitse kauhean paljon, Riekkola arvioi.

Opiskelija-asuntosäätiön toiminnanjohtaja Matti Niemelä kertoo, että uusien asuntojen rakentamisen on määrä alkaa tänä kesänä. Visamäen pelloille valmistuviin kerrostaloihin on tulossa noin sata asuntoa, joista valtaosa on yksiöitä.

Rakennushanke on edennyt aikataulussa, ja uusien asuntojen on tarkoitus valmistua syksyksi 2017. Kilpailutus käynnistetään Niemelän mukaan huhtikuun aikana.

– Kaikille Matintalon asukkaille tarjotaan asuntoja muista kohteistamme, Niemelä kertoo.

Hän ei kuitenkaan lupaa, että Matintalon asukkaat pääsisivät suoraan uusiin asuntoihin. Uusiin opiskelijoiden kerrostaloihin ei ole tarkoitus rakentaa yhtään soluasuntoa, koska niitä ei juuri kysytä. Opiskelijat haluavat mieluummin oman asunnon kuin kimppakämpän.

– Yksiöitä menisi enemmänkin, jos niitä olisi tarjolla. Soluasunnoissa on nyt ollut vajaakäyttöä, tosin niissäkin ratkaisee sijainti, hän lisää. HäSa

Päivän lehti

24.10.2020

Fingerpori

comic