Kanta-Häme

AL: Tästä syystä kinkkurasvoja ei saa laittaa viemäriin – Rasvapallo tukki kunnan viemärin, vesi nousi asukkaan kellariin

Kuvituskuva. Kuva: Lassi Puhtimäki

Lempäälässä asuva Hannu Ilveskoski koki joulupäivänä konkreettisesti, mitä viemäriin kaadettu kinkkurasva voi aiheuttaa. Aamulehti kertoo, kuinka jätevedet tulvivat lattiakaivosta Ilveskosken omakotitalon kellariin.

Vesi ehti nousta korkeimmillaan noin 30 senttimetriin, Ilveskoski kertoi lehdelle.

Tilannetta tarkastamaan tullut Lempäälän veden verkostoinsinööri Arto Löppönen vahvisti Aamulehdelle, että kunnan viemärilinjasta löytyi rasvapallo, jonka halkaisija oli noin 25 senttiä. Löppönen kertoi, että rasvapallon ei tarvinnut olla todellisuudessa niinkään suuri tukkiakseen viemärin, sillä rasva kerää helposti ympärilleen muutakin putkessa liikkuvaa jätettä, kuten vessapaperia.

– Viemärilinjassa on joitain kymmeniä omakotitaloja. Sieltä rasva on tullut yhdestä tai useammasta talosta – todennäköisesti useammasta, Löppönen kertoi.

Ilveskoski arvioi, että on melko mahdotonta selvittää, mistä rasva on peräisin, sillä se voi kulkea viemärissä melko pitkäänkin ennen jähmettymistään.

– Usein tukokset huomataan, kun jätevedet nousevat viemärikaivon kautta kadulle. Tukos päästään avaamaan, ennen kuin se ehtii aiheuttaa ongelmia kiinteistöille. Joskus on näitä tapauksia, joissa viemäripisteet ovat niin alhaalla, että vesi pääsee purkautumaan sitä kautta, Löppönen kertoi. HäSa