Kanta-Häme

Aleksi Heikkilästä tulossa Hausjärven kunnanjohtaja

Kun kunnanjohtaja Päivi Terävä jättää tehtävänsä ensi kesänä, virkaan ei haeta uutta kunnanjohtajaa.

Nyt kunnassa valmistellaan kuviota, jossa nykyinen hallintojohtaja Aleksi Heikkilä siirtyisi määräaikaiseksi kunnanjohtajaksi. Hallintojohtajan tehtävä taas yhdistettäisiin talousjohtajan tehtäviin. Kun myös talousjohtaja Markus Peevo on jättämässä virkansa, talous- ja hallintojohtajan virka pannaan haettavaksi.

Aleksi Heikkilän suunnitellaan hoitavan kunnanjohtajan tehtäviä ensi heinäkuun alusta lähtien vuoden 2016 loppuun. Puolentoista vuoden aikana odotetaan selviävän, syntyykö Riihimäen seudulle kuntaliitos ja toisaalta miten sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistäminen vaikuttaa Hausjärven kunnassa. (HäSa)