Kanta-Häme

Aliravitut ja kuolleet lampaat samoissa karsinoissa

Hämeenlinnan seudulla olevalta tilalta on löytynyt toistakymmentä kuollutta ja lähes 30 heitteille jätettyä, huonokuntoista lammasta. Maanantaina tilalle tehdyssä tarkastuksessa kuolleet lampaat löytyivät elävien eläinten seasta karsinoista.

Rikoskomisario Ilkka Iivarin mukaan osa kuolleista lampaista oli jo pitkälle mädäntyneitä ja ne olivat hautautuneet karsinoiden pehkuihin. Kuolleiden eläinten lukumäärä saadaankin selville vasta karsinat tyhjentämällä.

Vielä elävillä lampailla oli isoja villattomia alueita ja ne olivat aliravittuja. Elävät lampaat olivat myös niin huonosti hoidettuja, että eläinlääkäri määräsi ne heti lopetettavaksi.

Kaikkiaan 18 aikuista lammasta ja yhdeksän karitsaa lopetettiin heti tilalla ja toimitettiin hävitettäväksi.

Lampaiden omistajaa, noin 50-vuotiasta naista, Iivari luonnehtii harrastelijaksi. Eläintenpito ei ole hänen varsinainen elinkeinonsa.

Omistajaa epäillään törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Hän oli tilalla paikalla tarkastuksen aikana, mutta häntä ei ole vielä kuulusteltu, joten syytä lampaiden huonolle hoidolle ei vielä tiedetä.

Tarkastus tilalle tehtiin saadun vihjeen perusteella. Tilan sijaintia Iivari ei halua tarkentaa. (HäSa)