Kanta-Häme

Ammattiin valmistuneet keväällä 2017

Ammattiopisto Tavastia päästi valmistuneet maailmalle jo perjantaina. Päivän aikana oli kolme samasisältöistä juhlaa, joihin kuului perinteiseen tapaan musiikkia sekä rehtorin ja vastavalmistuneen puheet.

Päivän toisesta juhlasta ulos marssi muun muassa valmiita lähihoitajia ja aikuisten maahanmuuttajien linjan opiskelijoita.

Tuoreilla lähihoitajilla Sabrina Kirjavaisella, Rami Leinosella ja Sanna Kyröläisellä on jo tiedossa töitä omalla alallaan. 
– Viisi vuotta on näiden opintojen kanssa tapeltu, niin kyllähän se hyvältä tuntuu, Leinonen ja Kyröläinen innostuvat.

Leinosella on oppisopimus tuki- ja liikuntaelinrajoitteisten kotipalvelussa, Kyröläinen jatkaa vammaistyössä. 

– Onhan tämä koulutus sosialisoinut ihan valtavasti. Olen oppinut näkemään ihmisiä ihan eri näkökulmasta, Leinonen miettii alan parissa oppimaansa.

Kaksoistutkinnosta lähihoitajaksi valmistunut Alisa Kajander on helpottunut, kun nyt kova työ lopulta palkitaan.

– Sen olen oppinut, että mitä enemmän itsellä on yritystä, sitä paremmin pärjää maailmassa. Oli lopputulos mikä vain, olen ainakin yrittänyt, Kajander hymyilee.

Seuraavaksi Kajander jatkaa kätilön töitä. Jatko-opiskelukin on käväissyt mielessä, mutta se jää vielä nähtäväksi.

Ammattiopisto Tavastian rehtori Heini Kujala korostaa, että nyt työelämässä tarvitaan ammattinimikkeitäkin enemmän osaamista.

– On todennäköistä, että teidän kaikkien elämään tulee työn ja opiskelun vuorottelua, niin paljon työelämä on muuttunut. Osaamisidentiteetti on ammatti-identiteettiä tärkeämpi valtti, Kujala puhuttelee vastavalmistuneita juhlapuheessaan. HÄSA

 

 

 

 

Päivän lehti

29.5.2020