Kanta-Häme

Ammattimies raikastaa talon hengityksen

Parolassa asuva Ilari Lähdekorpi huomasi, että kaikki ei ollut kotona kunnossa. Hänen olohuoneensa valkoiset seinät alkoivat nimittäin harmaantua katonrajasta.

Kuona alkoi hiljalleen levitä, ja kivitalon tiilisaumatkin alkoivat jo erottua maalipinnan takaa. Syy selvisi nopeasti. 18 vuotta vanhan omakotitalon ilmastointikanavia ei ollut puhdistettu kertaakaan, ja tuloilman sisääntuloventtiilin edessä oleva ritilä ja hyttysverkko olivat tukkiutuneet.

– Olen vaihtanut ilmastointilaitteen suodattimet kahdesti vuodessa, ja ilmastointilaitteenkin uusimme taannoin, Lähdekorpi toteaa.

Hänellä ei kuitenkaan ollut ilmastointikanavien puhdistukseen tarvittavaa taitoa saati työvälineitä, joten työhön tilattiin ammattilainen.

Suojaverkot pois venttiilien edestä

Ilmastointikanavien puhdistamiseen ei ole mitään lain vaatimaa pakkoa, ainoastaan suosituksia. Likaisista putkista joutuvat kuitenkin kärsimään viime kädessä asukkaat.

– Sisäilman laatu huononee, ja pahimmillaan pölyiset putket voivat olla paloturvallisuusriski, Nokiboys Oy:n Jukka Matero kertoo.

Nykyään ilmanlaadusta ollaan entistä tarkempia, ja ilmastointikanavista pidetään huolta. Uusiinkin taloihin saattaa joutua tekemään ilmanvaihtokanavien puhdistuksen, jos rakennusvaiheessa ei putkia suojattu kunnolla. Tällöin rakennuspölyä on voinut jäädä putkiin.

– Vielä 1990-luvulla näki sellaista, että ilmanvaihtokanavien tuloilma otettiin välikatosta palovillan päältä. Hiljalleen villa tukki kaikki putket, eikä ilmanlaadussa ollut kehumista. Kai silloin ajateltiin, ettei lasivilla ollut putkistossa haitallista, Matero lisää.

Ilmanvaihtokanavien puhtautta edesauttaa myös se, ettei tuloilman venttiilin edessä ole suuria esteitä. Nykyisin hyttysverkkojen asennus on kielletty, mutta aikaisemmin verkkojen asennus oli yleistä.

Jos tuloilman sisääntuloventtiili tukkiutuu, talo ottaa korvausilman muualta, kuten ikkunoiden saumoista.

Lika liikkeelle

Hämeen Ilmastointipuhdistuksen yrittäjä Harri Mollberg tasapainoilee Lähdekorpien sohvan selkänojalla. Hänellä on kädessään porakone, johon kiinnitetty letku johtaa katossa sijaitsevaan reikään. Letkun päässä oleva sateenvarjoharja rullaa vimmatusti ja irrottaa likaa kanavista.

Kodinhoitohuoneen ilmastointilaitteeseen on kytketty paksu putki, joka puolestaan vie takapihalle sijoitettuun humisevaan härveliin.

Laitetta kutsutaan alipaineistajaksi, ja sen tehtävä on aiheuttaa imua kaikkiin talon ilmanvaihtokanaviin.

– Ilman imua kanavien harjaaminen on turhaa. Lian saa irrotettua, mutta se täytyy saada myös liikkeelle, Mollberg sanoo.

Alipaineistajan kautta lika kulkeutuu pihalle.

Kun Mollberg on puhdistanut kaikki ilmanvaihtokanavat, hän säätää vielä venttiilit kuntoon. Säätömittarin avulla Mollberg varmistaa, että huoneeseen tulee oikea määrä puhdasta ilmaa.

– Määrät ovat huonekohtaisia. Tiloihin, joissa kuivatetaan vaatteita, pitää tulla enemmän ilmaa, Mollberg kertoo.

Puhdistuksesta saa vielä todistuksen.

Syksyllä paras

Allergikoille puhdas sisäilma on edellytys. JaKa-Air Oy:n puhdistajan Kari Palmin mukaan syksy on järkevintä aikaa ilmastointikanavien puhdistukselle.

– Sitten, kun siitepölykausi on ohi, niin puhdistus kannattaa tehdä, Palm sanoo.

Hämeen Ilmastointipuhdistuksen Harri Mollberg muistuttaa, että keittiölieden ritilöistä on hyvä pitää huolta.

– Puhtaat ritilät pitävät rasvan pois putkistosta, Mollberg toteaa.

(HäSa)