fbpx
Kanta-Häme

Ammattina ampuja

Aniharva ampuja paukuttaa päivittäin 600-1000 laukausta. Hyvinkääläinen Niko Kurikka tekee niin. Hän hurauttaa joka päivä Riihimäelle, laskeutuu Sakon asetehtaan kellariin ja koeampuu kokoonpanolinjalta tulevia kivääreitä.

Turha mainitakaan, että hän myös harrastaa ampumista ja kilpailee MM-tasolla practical-ammunnassa. Siinä hän ampuu kiväärillä, pistoolilla ja päälajinaan haulikolla. Palkintokaapissa on muun muassa SM-joukkuekultaa haulikosta ja joukkuehopeaa kivääristä.

Nelikymppinen Kurikka aloitti metsästämisen parinkymmenen ikävuoden korvilla. Ampumaharrastuksen edistyessä hän alkoi miettiä koeampujan ammattia, haki Sakolle ja sai töitä. Junien huoltotyöt VR:n alihankkijan palveluksessa saivat jäädä.

– Ampumisen myötä olen saanut tosi paljon kavereita ympäri maata ja ulkomailtakin. Ampumista harrastavien ikähaitari on laaja, 16-vuotiaista kahdeksankymppisiin, hän kertoo. Ongelmana alkaa olla nuorten saaminen mukaan, kun kiristyneet lupavaatimuksetkin rajoittavat.

Laajan kaveripiirin myötä Kurikka pääsee myös pohjoisemman Suomen paremmille metsästysmaille, etelässä hyvistä metsästysalueista on pulaa. Enimmäkseen hän metsästää lintuja, mutta myös kaikkea muuta riistaa.

Viikonloppuampujat eivät pärjää

Niko Kurikan mukaan hyvät ampujat ovat monipuolisia, fiksuja, urheilullisia ja keskittyvät lajiinsa.

– Viikonloppumiehet eivät pärjää, hän tiivistää.

Kisoissa menestyminen vaatii hänen mukaansa aikaa ja rahaa. Lihasten ja pään pitää olla hyvässä kunnossa.

Kurikan perhe tukee Nikoa hänen harrastuksessaan.

– Ei siitä muuten mitään tulisi. Vaimo on kulkenut kisamatkoilla mukana ja nyt 12-vuotias tytär on tosi innostunut.

Ei pelkkää ampumista

Sakon ampumaradalla koeampujat tekevät kaiken tarvittavan. Ampuvat, mittaavat ja tarkastavat aseet ja huoltavat ne myyntikuntoon.

Kun aseet tulevat kokoonpanosta, ne ensin koeammutaan korkeapainekammiossa.

Kokoonpano-osaston esimies, Sakon jälkimarkkinointipäällikkö Jarno Taupila kertoo, että jokaisella kiväärillä ammutaan kaksi koelaukausta patruunoilla, joiden paine on vähintään 25 prosenttia enemmän kuin minkään aseeseen sopivan markkinoilla olevan patruunan.

Kammiossa ase on teräsluukun takana penkissä kiinni, jotta mahdollisen räjähdyksen sattuessa kukaan ei vahingoitu.

– Kertaakaan ei ole räjähtänyt, Taupila sanoo.

Korkeapainekokeen jälkeen koeampujat mittaavat aseen, ettei siinä ole paineen aiheuttamia venymiä.

Tämän jälkeen koeampujat ottavat kiväärit hyppysiinsä.

Kolme luotia samaan reikään

Niko Kurikka asettuu tuolilleen, panee kuulosuojaimet korvilleen, ottaa hirvikiväärin kuljetuskärrystä ja työntää sen piipun edessään olevasta aukosta ampumatunneliin. Alkaa kuulua kumeita jymähdyksiä.

Sata metriä pitkän tunnelin toisessa päässä on maalilaite, jonka ilmaisimen kumilevyyn hän ampuu. Kurikan vieressä oleva näyttö kertoo, mihin luodit osuvat.

– Avotähtäimet säädetään tehdasasetuksiin eli ase kohdistetaan. Kiikaritähtäimellä varustetusta aseesta vain varmistetaan aseen käynti, selvittää Jarno Taupila.

Käynnillä tarkoitetaan tarkkuutta. Normitarkkuus on yksi MOA eli kulmaminuutti. Osumista pitää muodostua kasa, jossa toisistaan etäisimpien osumien on pysyttävä sadan metrin matkalla 29 millimetrin sisällä.

Tavallisesti ammutaan lippaallinen eli 3-5 laukausta. Työvuoronsa alussa Niko Kurikka joutuu ensimmäisellä aseella ampumaan useampia laukauksia, sillä vuoronvaihdon jälkeen ampumatuen ja tietokoneen asetukset eivät olleet ihan kohdallaan.

SItten alkaa näkyä, millaiseen tarkkuuteen hän pystyy. Kolme luotia osuu maaliin niin, että ne menevät noin pikkurillin kynnen kokoiselle alueelle, siis käytännössä samasta reiästä. Sopii ampua perässä.

Laadunvalvonta on tiukkaa

Mikäli kunnon kasaa ei synny, ase palautuu tuotantoon.

– Lähes aina kyse on silloin virheestä piipun sisägeometriassa. Piippu vaihdetaan ja viallinen sulatetaan uusien raaka-aineeksi, Jarno Taupila kertoo.

Sakolla piipun vaihtaminen on erittäin harvinaista, siitä pitää huolen laadunvalvonta ennen aseiden kokoamista.

Piippuosastolla laaduntarkastajat katsovat kolmen erilaisen suurennuslasin avulla piipun kaikki ominaisuudet kuten suoruuden, patruunapesän, rihlat ja piipun geometrian. Kaikkia mahdollisia virheitä, kolhuja ja naarmuja etsitään. etsitään. Kierot mutta muuten kunnolliset piiput voidaan oikaista, mutta muut virheet johtavat piipun hylkäämiseen.

Lopputarkastaja Janne Lindfors kertoo tehneensä työtään nyt kolmisen vuotta. Työpäivän aikana hän tarkastaa noin 280 piippua.

– Silmä on tarkin mittalaite tässä työssä, Jarno Taupila sanoo. (HäSa)

Menot