Kanta-Häme

Ämyrockin ahkerille taustajoukoille kunniamaininta Hämeenlinna-Seuralta

Kari Peitsamo on aina houkutellut festarialueen keulille suuren yleisömassan. Peitsamo on esiintynyt lähes jokaisessa järjestetyssä Ämyrockissa. Arkistokuva. Kuva: Esko Tuovinen

Ämyrockin järjestämiseen vaikuttavat vapaaehtoiset taustajoukot ovat saaneet Hämeenlinna-Seuran Vuoden kotiseututeko -kunniamaininnan.

Kunniamaininta myönnettiin Hämeenlinnan kaupungin 380-vuotisjuhlissa lauantaina.

 

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 45 vuotta ensimmäisestä Ämyrockista Hämeenlinnassa. Palkinnon perusteluissa kerrottiin, että historiankirjojen mukaan ensimmäisen konsertin oli järjestänyt ”täkäläinen ryhmä kaistapäitä”.

Tapahtuma on Suomen vanhin ilmainen rockfestivaali.

 

Katso video, miltä Ämy näytti vuonna 1993

 

Ämyrockin jatkuminen oli viime vuonna vaakalaudalla vapaaehtoisten vähäisyyden takia. Kesällä 2018 Ämyrock jäi kokonaan järjestämättä ja vuoden 2019 tapahtuma varmistui vasta kun riittävä määrä uusia vapaaehtoisia löytyi toteuttamaan tapahtumaa. HäSa

 

Lue myös: Ämyrockin tulevaisuus voi riippua sinusta, sillä käytännössä tapahtumaa rakentaa neljä aktiivia – Katso Ämy-video vuodelta 1993 (16.11.2018)

Lue myös: Ämyrock rokataan sittenkin ensi kesänä – Yhdistyksen ”kriisikokoukseen” osallistui noin 20 (24.11.2018)

Päivän lehti

21.2.2020