Kanta-Häme

Ämyrockin tulevaisuus voi riippua sinusta, sillä käytännössä tapahtumaa rakentaa neljä aktiivia – Katso Ämy-video vuodelta 1993

Nyt alkaa olla viimeisiä hetkiä vaikuttaa asiaan, jääkö punk-riennoista koko perheen tapahtumaksi elänyt festari vain telakalle, vai painuuko iäksi historiaan.
Sairiolainen Rikoslaki ei säästellyt savuja vuoden 2015 Ämyrockissa.

Hämeenlinnan oma pikkujättiläinen, Ämyrock, on viime vuodet keikkunut veitsenterällä.

Vuodesta 1974 kaupunginpuistossa rokattu ilmaistapahtuma täyttää ensi vuonna 45 vuotta – sillä edellytyksellä, että sitä enää järjestetään.

Yhdistyksen seuraava, kaikille avoin, kokous antaa suuntaviivaa, miltä Ämyn tulevaisuus näyttää. Tapahtuman takana oleva ydinporukka on nimittäin käynyt vähiin ja juuri sen takia tapahtuma jäi viime vuonna järjestämättä.

– Monelle se tuli yllätyksenä, vaikka olemme kyselleet uusia tekijöitä ainakin viisi vuotta, Ämy ry:n puheenjohtaja Teemu Vilmunen toteaa.

Hämeen Sanomat kertoi Ämyrockin peruuntumisesta 11.3.2018

Käytännössä tapahtumaa rakentaa neljä aktiivia. Jos lisäkäsiä ei heru, ratkaisee se ainakin sen, että Ämy jää myös ensi vuonna pitämättä.

Nyt alkaa olla viimeisiä hetkiä vaikuttaa siihen, jääkö Ämy pariksi vuodeksi telakalle, kuten 1990-luvulla, vai painuuko iäksi festarihistoriaan.

 

Vilmusen mukaan itse tapahtumaviikonloppu ei ole ongelma, vaan kaikki ennen sitä tapahtuva.

Tapahtuma pyörii omalla painollaan, ja sinne saadaan Vilmusen mukaan vaikka sukulaiset apuun.

– Ennen tapahtumaa on hankittava rahoitus ja bändit, haettava kaupungin tuki ja sponsorit, tuotettava julisteet ja käsiohjelmat sekä hoidettava erilaiset lupa-asiat kuntoon. Siinä on vähän liikaa hommaa neljälle ihmiselle, jotka käyvät töissä.

Vilmusen mukaan tapahtuman laskennallinen budjetti on noin 22 000 euroa, josta bändeille, järjestyksenvalvojille ja pa-kaluston vuokraukseen on varattu noin puolet.

Vuoden 2017 Ämyrockia oli puuhaamassa kymmenkunta vapaaehtoista. Kaikki pääsivät osallistumaan tapahtuman rakentamiseen oman mielenkiintonsa kautta.

– Se voi olla kaikkea nettisivujen päivityksestä rahanhankintaan eli esimerkiksi teatterin narikassa toimimiseen, josta olemme talkootyönä keränneet rahaa tapahtumaa varten. Se voi olla myös valokuvaamista tai tapahtuma julisteen tekemistä.

Alun perin Vilmunen aloitti Ämy-porukassa bändejä hankkivassa työryhmässä.

– Sittemmin vastuu kasvoi. Mitä enemmän väkeä, sitä rennommin duunin voi tehdä oman fiiliksen mukaan.

 

Katso video, miltä Ämy näytti vuonna 1993

 

Ensi kesän Ämyyn on tällä hetkellä tehty vain yksi artistikiinnitys: alusta asti mukana ollut Kari Peitsamo.

– Käytännössä hän on mukana aina. Todennäköisesti saamme raunioille väkeä tanssittamaan myös Salamari Soundsystemin.

Ämyn pitkä historia on vaikuttanut tapahtuman tekemiseen.

– Yleisölle se ei ole ikinä maksanut mitään, eikä tule maksamaankaan. Jos joku haluaa tehdä tapahtumasta erinäköisen, niin tervetuloa järjestämään. Me annamme kaiken tukemme, Vilmunen lupaa.

Lavalla on nähty paikallisia bändejä ja legendaarisia vanhoja partoja. Vilmunen luonnehtii tapahtumaa musiikilliseksi sillisalaatiksi.

– Ämyssä on soinut kaikkea punkista heviin, mutta myöskään tanssittavampaa musiikkia ei ole unohdettu. Tekoraunioilla on muutamana vuonna soinut niin ska ja reggae kuin hip hop.

Tapahtuman luonne on kuitenkin muuttunut: takavuosien punk-jyräilyt ovat vaihtuneet koko perheen tapahtumaksi, jossa on lapsillekin ohjelmaa.

– Vaikka väki ottaa alkoholia, tapahtuu se rauhallisesti. Enää kentällä ei painita kiljupäissään. Tapahtuma on ollut jo vuosia turvallinen.

Aikoinaan Ämyrock oli viikonlopputapahtuma, jossa yhden päivän aikana saattoi soittaa jopa 15 bändiä. Sittemmin tarjonta on muuttunut maltillisemmaksi eli 6–10 yhtyeeseen.

– Se toimi punkissa, kun kaikki soittivat suurin piirtein samoilla kamoilla. Nykyään on eri juttu, ja kamojen vaihtoon kuluu aikaa.

Ämy on perinteisesti ollut yksi paikka koville keikoille ja kesämuistoille.

– Erityisesti mieleen on jäänyt porilaisen hc-bändin Deep Turtlen keikka vuodelta 2004. Jengi riehui lavan edessä välittämättä kaatosateesta, Vilmunen muistelee. HÄSA

 

 

Ämy-bändejä

Ämyrockissa on tunnetusti esiintynyt bändejä, jotka ovat olleet nousukiidon kynnyksellä.

Kaupunginpuiston lavalla ovat soittaneet muun muassa:

Juice Leskinen Slam (1978), Pelle Miljoona (useamman kerran 1979–2015-välillä), Hanoi Rocks (1980), Problems (1983, 1986), Sielun veljet (1984, 1985), Smack (1985), Absoluuttinen nollapiste (1999), Zen Café (1999), Wooden Bone (2001), Viikate (2003), Kauko Röyhkä (2004), Disco Ensemble (2005), Risto (2008), Kakkahätä-77 (2008), Wasted (2009), Capital Beat (2012), Death Hawks (2012), The Holy (2017).

Ämyrock 2019

Ämy ry kokoontuu Kumppanuustalossa torstaina 22.11. kello 18 suunnittelemaan ensi vuoden tapahtumaa.

Tilaisuus on kaikille avoin. Ämyn väki toivoo mukaan uusia tekijöitä jatkamaan kanssaan Suomen vanhinta ilmaismusiikkitapahtumaa.

Palaverissa selviää, järjestetäänkö Ämyrockia ensi vuonna lainkaan.

Jos järjestetään, tapahtuma pidetään lauantaina 15.6.2019.