Kanta-Häme

Animaatiotutkija joutui kirjoittamaan historiajärkäleen itse

Kellon käynnisti Erik Vasström vuonna 1914. Muun muassa taidemaalarina ja Suomen ensimmäisenä ammattisarjakuvapiirtäjänä tunnettu renesanssimies teki tuolloin ensimmäisen animaatioelokuvansa.

– Valitettavasti Vasströmin elokuvat ovat tuhoutuneet, kertoo animaatiotutkija Tuula Leinonen.

Vanhin kokonaisena säilynyt animaatio on Hjalmar Löfvingin Muutama metri tuulta ja sadetta vuodelta 1932. Kalvotekniikalla tehdyssä animaatiossa mies käy vimmattua ja ällistyttävän vauhdikasta kamppailua luonnonvoimia vastaan. Vähällä oli, etteikö tämäkin mainio pätkä olisi tuhoutunut.

– Se löytyi Käpylästä työpöydän laatikosta. Hjalmarin poika Magnus kertoi minulle, että hänellä oli pikkupoikina tapana käydä nipistämästä isän filmikeloista pätkiä, koska ne paloivat niin hienosti rätisten, nauraa Leinonen.

Kaikki piti keksiä

Tutkija työsti animaation historiaa kansien väliin viisi vuotta. Hän kertoo vuolaasti mainioita anekdootteja varhaisista tekijöistä, joissa oli aimo annos keksijän vikaa. Esimerkiksi Ernst Roose teki Suomen television ensimmäisen kanavatunnuksen maalaamalla paperista tehtyjen joutsenten toisen puolen mustaksi ja liikuttelemalla niitä siimoilla.

– Se on tehty täysin mekaanisesti.

Moni muistanee 90-luvulla tehdyn Samarin-mainoksen, jossa lasi röyhtäilee. Sitä varten tilattiin Iittalasta eri kohdista pullistettuja juomalaseja.

Leinosen ainoa kirjallinen lähde oli Juho Karzin vuonna 1975 kirjoittama Elävöitettyjä kuvia, jota voi kutsua kokonsa puolesta vihkoseksi.

– Toivoin ja odotin, että joku muu olisi kirjoittanut tämän historian. Mutta sitten tajusin, että tekijöitä oli haastateltava nyt, kun he ovat vielä keskuudessamme.

Ylellä merkittävä rooli

Eri ikäpolvilla on omat muistonsa televisiossa nähdyistä animaatioista, kuten Hinkusta ja Vinkusta tai Turilaasta ja Jäärästä.

– Ihan hiljaista kautta suomalaisessa animaatiossa ei ole ollutkaan. Moni unohtaa, että esimerkiksi Ylellä oli omaa tuotantoa vuodeta 1976 aina vuoteen 2000 asti, ja Yle on ollut mukana rahoittamassa mm. kuuluisimman animaattorimme Katariina Lillqvistin nukkeanimaatioita.

Leinosen mukaan suomalaisen animaation ensimmäiseksi kultakaudeksi voidaan kutsua 1950- ja 1960-lukuja, jolloin animaatiota käytettiin paljon mainoksissa. Niitä näytettiin taajaan sekä televisiossa että elokuvateattereissa.

– Muistatteko Barnet-mainoksen, jossa kammalle luvattiin 10 vuoden takuu? Se pyöri televisiossakin melkein vuosikymmenen!

Antti Peränteen tekemän animaatioklassikon syntyminen oli osittain sattumaa. Alkuperäinen idea oli, että Lasse Pöystin pojat saisivat kamppailla halutusta kammasta. Tom ja Erik pääsivät pälkähästä, sillä animaatiossa myytävä tuote saatiin näyttävämmin esille.

Pulaa rahasta ja koulutuksesta

Rahoitus on ollut animaattoreiden ikuisuuspulma, sillä sekuntiin valmista jälkeä tarvitaan vähintään 12 kuvaa. Mainostuotantojen ulkopuolista studiojärjestelmää ei Suomessa ole tunnettu.

Pitkäjänteistä animaattorikoulutusta Suomessa on ollut vasta vuodesta 1994.

– Suomalaiset ovat tunnetusti insinöörikansaa. Vuosituhannen vaihteessa uudet teknologiat otettiinkin nopeasti käyttöön.

Leinonen sanoo, että raja live-elokuvan ja animaation välillä on tänä päivänä jo varsin hämärä. Hollywoodissa lähes kaikkiin isoihin tuotantoihin sisältyy animoituja osuuksia ja tietokonegrafiikkaa. Kotimaisena esimerkkinä hän mainitsee Aleksi Mäkelän viime vuoden elokuvan Kaappari, jonka autenttisuuden tuntu on luotu tietokoneen ääressä.

– Enää ei puhuta yksittäisistä tekijöistä. Animaatio on jo pienimuotoista teollisuutta, summaa Leinonen. (HäSa)