fbpx
Kanta-Häme

Anna-Mari Ahosesta Kanta-Hämeen maakuntajohtaja

Maakuntavaltuusto valitsi ylimääräisessä kokouksessaan Kanta-Hämeen uudeksi maakuntajohtajaksi arkkitehti Anna-Mari Ahosen. Valinta oli yksimielinen kuten myös maakuntahallituksen esitys.

Ahonen toimii tällä hetkellä Suomen kasvukäytävän projektijohtajana. Hän on toiminut myös maakunta-arkkitehtinä Hämeen liitossa ja Janakkalan kunnanjohtajana.

Maakuntajohtajan virkaan oli yhteensä 11 hakijaa, joista viisi valittiin haastatteluihin.

Maakuntajohtajan virka on määräaikainen ja se jatkuu vuoden 2018 loppuun asti.

Sekä Anna-Mari Ahonen että maakuntahallituksen puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) korostavat, että tällä hetkellä maakunnallinen edunvalvonta on erittäin tärkeätä, kun muodostetaan uutta maakuntahallintoa.

Vuoden 2019 alusta maahan syntyvät uudenlaiset maakunnat, joiden tehtäväkenttä on huomattavasti nykyistä laajempi.

Niiden vastuulle siirtyvät kunnilta sosiaali- ja terveyspalvelut sekä valtiolta suuri osa nykyisistä ely-keskusten ja te-keskusten tehtävistä sekä mm. pelastustoimi.

Maakuntavaltuusto valitaan suorilla vaaleilla vuoden 2018 tammikuussa.

Nyt aloittavalla maakuntajohtajalla on suuri rooli uuden maakunnan valmistelussa, mutta hänen toimikautensa päättyy ainakin tällä erää nykyisen maakunnan lopettaessa toimintansa 2018 joulukuussa.

Ahosen edeltäjä Timo Reina siirtyi äskettäin Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi. HÄSA

Menot