Kanta-Häme

Antiikkimarkkinat tulevat taas

Keräilijät, kauppiaat ja keräilyalan yhdistykset kokoontuvat marraskuun viimeisenä viikonloppuna kolmatta kertaa Hämeenlinnaan Hämeenkaaren urheilutalolle alan valtakunnalliseen myynti- ja näyttelytapahtumaan.

Tapahtumaan on ilmoittautunut 55 näytteilleasettajaa.

Myynnissä on erilaista vanhaa ja nostalgista tavaraa, esimerkiksi antiikkiesineitä, lasia, astioita, keramiikkaa, hopeaa, koruja, kelloja, rahoja, postimerkkejä, postikortteja, militariaa, keräilyleluja, vanhoja ja tekstiilejä.

Keräilyalan yhdistykset tarjoavat osastoillaan neuvontaa ja arviointia esimerkiksi rahoista ja mitaleista, postimerkeistä ja postikorteista, exlibriksistä sekä vanhoista aseista ja muusta keräilymilitariasta. Veikko Ahoniemi Suomen Kellomuseosta Espoosta on lauantaina 24.11. kertomassa markkinavieraiden mukanaan tuomista vanhoista kelloista. Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry:n osastolla on näyttely vanhoista Hämeenlinna- ja nyt erityisesti Aulanko-aiheisista postikorteista.

Mestarientisöijät ry:n osastolla saa neuvontaa vanhojen huonekalujen entistämisestä ja pintakäsittelystä ja osastolla on aiheeseen liittyviä työnäytöksiä molempina päivänä. Hilkka´s Marketing Oy:n osastolla saa neuvontaa erilaisten jalo- yms. metalliesineiden puhdistuksesta ja hoidosta myös työnäytösten avulla.

Tapahtuma järjestetään Hämeenkaaren urheilutalossa osoitteessa Hämeensaarentie 3. Se on avoinna yleisölle lauantaina 24.11. ja sunnuntaina 25.11. kello 10-16. (HäSa)

Päivän lehti

2.4.2020