Kanta-Häme

Anttila: EU:ta ei tarvita Suomen ja Venäjän väliin

Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) mielestä Suomen pitää hoitaa suhteet kahdenvälisissä asioissa Venäjän kanssa suoraan, ei EU:n kautta. Näin tekee esimerkiksi Saksa.

– Olen tavannut monta kertaa viime vaalikaudella kollegani maa- ja metsätalousministeri Jelena Skrinnikin. Jokaisen neuvottelun lopussa totesimme yhdessä: me hoidamme Suomen ja Venäjän kaupan väliset kysymyksen suoraan yhdessä keskenämme. Emme tarvitse siihen EU:ta, sanoo Anttila.

Hän luonnehtii EU:n ja Venäjän suhteita erittäin huonoiksi. EU-päätösten takia Suomen kauppa suurimman kauppakumppanin kanssa kärsii.

Anttila ei hyväksy erityisesti medioiden lietsomaa Venäjä-vastaisuutta ja Nato-jäsenyyden tarpeellisuutta. Tämäkään ei ole kansallisten etujen mukaista.

– Suomi on edelleen sotilaallisesti liittoutumaton maa, joka huolehtii siitä, että meidän maatamme, ilmaamme ja merialueita ei käytetä hyökkäykseen Venäjää vastaan. Omaa maanpuolustusta pitää vahvistaa eikä ajaa alas!

Anttila puhui veteraanijuhlassa Tammelan Kopinlahdella lauantaina. (HäSa)