Kanta-Häme

Anttila korosti yhteistyön tärkeyttä

Suomen eduskunta haluaa jatkaa hyvää ja hedelmällistä yhteistyötä Venäjän duuman kanssa. Tätä korosti Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan vapapuheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) puheenvuorossaan Moskovassa.

Hän toivoi duuman ystävyysryhmän Suomen vierailun toteutuvan syyskauden aikana.

Kansanedustaja Anttila osallistui pyöreän pöydän keskusteluun perjantaina Moskovassa.

Keskustelussa nousivat voimakkaasti esille parlamentaarikkoja koskeva sanktiot. Parlamentaarikot on valittu kansalaisten toimesta tekemään päätöksiä, joten heitä koskevat sanktiot kyseenalaistettiin, Anttila totesi.

Puheenvuorossaan Anttila yhtyi esitettyyn kritiikkiin ja totesi, että Euroopan unionin sanktiolainsäädäntöä pitää selkeyttää niin, että parlamentaarikkojen osallistuminen mm. Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen istuntoihin on mahdollista.

– Suomi tekee parhaansa saadakseen tältä osin muutoksia unionin sanktiopäätökseen. Parlamentaarikoilla täytyy olla oikeus harjoittaa rakentavaa vuoropuhelua, tehdä yhteistyötä ja aloitteita tarvittavien ratkaisujen löytämiseksi, Anttila painotti.

Parlamentaarikkojen jatkuva yhteistyö ja dialogi ovat ratkaisevan tärkeitä. Ukrainan kriisiä ei voida ratkaista ilman Venäjää ja jatkuvaa keskinäistä keskustelua.

Duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Aleksei Pushkovin koollekutsumaa pyöreän pöydän keskustelua johti duuman puhemies Sergei Naryshkin. HÄSA

Menot