Kanta-Häme

Apuvälineistä voimaa ja vipuvartta arkeen

Arjen pienet tilanteet voivat tuntua yllättävän hankalilta, kun puristusvoimaa ei ole. Kun kumartuminen lattialle ei onnistu, pihdit auttavat nostamaan tavaroita, ja kun hillopurkin kansi ei aukea, avaajahattu helpottaa.

– Vanhukset ovat pienapuvälineiden suurin käyttäjäryhmä. Reuma, MS-tauti ja Parkinsonin tauti ovat sairauksia, jotka rajoittavat monen elämää. Myös aivohalvauksen jälkeen kotiin palaava tarvitsee helpotusta tuttuihin asioihin, sanoo fysioterapeutti Tiina Leinonen Parolan Fysioterapiasta.

Ratkaisevia monessa apuvälineessä ovat vipuvarsi ja paksunnos. Esimerkiksi ruokailuvälineiden paksunnokset voivat olla suuri helpotus nivelkivuista kärsiville. Puristuksen ei tarvitse olla kova, kun tarjolla on paksumpi varsi.

– Halvaantuneessa kädessä ei ole entistä puristusvoimaa, kertoo Leinonen.

Myös täysin terveet käyttävät

Henkilökohtaisia apuvälineitä ei saa enää terveyskeskuksesta yhtä hyvin kuin ennen, vaan ne pitää Leinosen mukaan usein hankkia itse.

Asiakkaiden toiveesta Parolan Fysioterapian toimipiste alkoi tällä viikolla myydä pienapuvälineitä.

Hintaa on hieman enemmän kuin tavallisilla välineillä, mutta hinnat eivät silti karkaa tavallisen kuluttajan tavoittamattomiin. Monen tuotteen hinta on alle kymmenen euroa.

– Myös ihan terveelle apuvälineet voivat helpottaa arkea, kertoo Leinonen.

Avulla autosta ylös

Yleensä apuvälineitä lähdetään hakemaan, kun fysioterapeutti tai tuttava kehottaa kokeilemaan.

Sirpa Arpiainen nykyisin Parolantiellä sijaitsevasta terveystarvikemyymälä Linctusesta kertoo, että uusia apuvälineitä tulee tarjolle jatkuvasti.

– Esimerkiksi uudenlaisia wc-korottajia, jotka voidaan kiinnittää pyttyyn.

Kotona selviytyminen ja itsenäinen elämä voi joskus olla pienestä apuvälineestä kiinni.

Arpiaisen mukaan ostoksille tullessa löytyy usein myös sellaisia apuvälineitä, joista asiakkaat yllättyvät.

– Auton istuimelle sijoitettava kääntötyyny helpottaa kääntymään penkillä ja nousemaan autosta. Myös turvavyön vedin voi olla apu, jos olkapää on ongelmallinen, Arpiainen sanoo. (HäSa)

Päivän lehti

30.5.2020