Kanta-Häme

Ari-Pekka Louhelaiselle vapaa-aika tarkoittaa harrastajateatteria

Seuratalon saliin valuu alkuillasta hissukseen väkeä. Tervehditään ja halaillaan. Repuista ja kasseista kaivetaan esiin plareja.

– Olen säästänyt kaikki. Näitä plareja on kotona viitisenkymmentä, sanoo Ari-Pekka Louhelainen.

Louhelainen viettää tänä vuonna 40-vuotistaiteilijajuhlaansa. Teatteri ei ollut hänen lapsuudessaan iso juttu ennen kuin mummi vei 11-vuotiaan pojan katsomaan tehtaan paperiosasto 54:n pikkujoulunäytelmää.

– Jotenkin vaan innostuin ja kysyin, onko tulossa mitään näytelmään, johon voisi päästä mukaan.

Vuonna 1905 perustettuun Napialan työväenteatteriin oli vuonna 1977 tulossa Kiljusen herrasväki, jossa Louhelainen teki debyyttinsä.

– Pääsin Pulla-koiraksi. Joku häntä mulla oli, ei mitään täydellistä koira-asua.

Monilla murrosikä katkaisee lapsena aloitetun harrastuksen, mutta ei Louhelaisella.

– 70-luvun lopulla ja vielä 80-luvun alussa Napialan työväennäyttämö järjesti näytelmiä, joihin pääsi lapsia ja nuoria mukaan. En tiedä, olisiko harrastus loppunut, jos ei olisi ollut sellaista jatkumoa. Ja se jatkumo on vain jatkunut.

Rakennus, jossa Louhelainen aloitti näyttelemisen purettiin 80–90-lukujen taitteessa. Seuratalossa Napsalla on käytössään toimivat tilat nousevine katsomoineen, mutta nostalgiapuuskan iskiessä Louhelainen palaa mielessään Napialan vanhaan työnväentaloon.

– Siellä oli ihan oma tuoksunsa.

Vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat lisääntyneet vuosikymmenien mittaan, mutta Louhelaisen mukaan Napsan jatkumo ei ole ollut hänen aikanaan uhattuna.

– Välillä on ollut vähän vaikeata saada porukkaa mukaan, mutta joka kerta kun on lähdetty tekemään näytelmää on se saatu niin miehitettyä kuin esitettyäkin.

Ensi-iltaan perjantaina tulevaa esitystä Paljon Onnea vaan Louhelainen luonnehtii ovi-farssiksi. Näytelmän ovat kirjoittaneet Pentti Järvinen ja Olli Tola ja sen ohjaa Riitta-Maija Kuusela-Rantanen. Louhelainen näyttelee Rassi Valtosta, joka suunnittelee yllätysjuhlia parhaalle kaverilleen.

Napsan ohella Louhelainen on näytellyt myös Leppäkosken, Turengin ja Miinan montun teatteriryhmissä. Välillä niin tiukalla aikataulutuksella, että ilman omien työkavereiden joustavuutta se ei olisi ollut kolmivuorotyötä paperitehtaalla tekevälle mahdollista.

– Aina olen saanut vuoron vaihdettua.

Komediat ovat harrastajateattereiden leipälaji, mutta mieleen painuvimmiksi esitettäviksi Louhelainen mainitsee Agatha Christien Hiirenloukun sekä Tervakoski-näytelmän, jota Napsa esitti kaksi vuotta sitten 110-vuotisjuhlateoksena. Suurnäytelmän punaisena lankana kulkivat tarinat tehtaalta.

Ensimmäisessä Tervakoski-näytelmässä peilattiin 1950–1970–lukuja. Ensi vuodeksi suunnitellun Tervakoski 2:n on tarkoitus jatkaa siitä mihin edellisessä jäätiin. Näytelmä kutkuttaa Louhelaista, mutta omasta jatkamisestaan hän ei ole vielä tehnyt päätöksiä puoleen tai toiseen.

Harrastajateatteriin käyttämäänsä aikaa hän ei ole koskaan mieltänyt menetetyksi vapaa-ajaksi.

–  En osaa sitä selittää. Veri on vaan vetänyt, ja porukka on pitänyt touhussa kiinni. Meillä on tosi hauskaa!

Uudessa näytelmässä lavalla touhuaa kahdeksan henkeä ja melkein saman verta kulisseissa. Koska kaikki eivät ole vielä tulleet harjoituksiin, vetäytyy Louhelainen salin reunalle omaan rauhaan ja avaa plarinsa.

– Ilman Napsaa olisin kotona kasvamassa jäkälää, hän virnistää. HÄSA

ENSI-ILTANapialan Työväennäyttämö: Paljon onnea vaan. Tervakosken Seuratalo pe 17.3. klo 18.

Päivän lehti

25.5.2020