Kanta-Häme Hämeenlinna

Arjanlinnan arvotalon peruskorjaus vihdoin loppusuoralla – Osakkaan mukaan ongelmatalo on hyvä sijoitus

Talon peruskorjaus venyi vuosia yli suunnitellun, mutta hallituksen puheenjohtajan mukaan lopputulos on hyvä.
Arjanlinnan asunto-osakeyhtiön puheenjohtaja Timo Rantanen on osakkaana useita huoneistoja talosta omistavassa yhtiössä. Rantasen mukaan talosta tuli lopulta hyvä sijoitus. Kuvat: Pekka Rautiainen

Wetterhoffinkadulla sijaitsevan, 1930-luvulla rakennetun Asunto oy Arjanlinnan peruskorjauksen piti valmistua jo loppuvuodesta 2016.

Hissin lattiaan on yhä teipattu suojaava pahvilevy ja puolentusinaa asuntoa on vielä kesken. Peruskorjaus on kuitenkin loppusuoralla, ja suurimmat ongelmat on asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajan Timo Rantasen ja osakkaan Hillevi Kaarlenkasken mukaan voitettu.

– Talo otetaan urakoitsijoilta vastaan marraskuussa, Kaarlenkaski kertoo.

Maksamattomia vastikkeita ja luvattomia asukkaita

Timo Rantasen osittain omistama yhtiö osti talosta huoneistoja keväällä 2017, jolloin remontti oli vahvasti vaiheessa ja osassa huoneistoista asuttiin ilman rakennusvalvonnan lupaa.

Ongelmia aiheuttivat erityistarkastuksessa huomatut rakennusvirheet ja suunnitelmista poikenneet ratkaisut, jonka vuoksi rakennustarkastaja määräsi työt keskeytettäväksi joulukuussa 2016.

Sotkua täydensi pääurakoitsijoiden Outakoski Kiinteistöt oy:n ja LVI-urakoitsija AM-Kiinteistöratkaisut oy:n välinen rahariita.

Huoneistoja talosta yhä omistava AM-Kiinteistöratkaisut ja osa muista osakkaista oli jättänyt vastikkeita maksamatta yhteensä 120 000 euron arvosta. Lisäksi yhtiöllä oli 1,2 miljoonaa euroa velkaa, jota ei ollut lainkaan lyhennetty.

Loppuvuodesta 2018 oli olemassa kauhuskenaario, että velkojapankin kärsivällisyys loppuisi, se päättäisi kärsiä luottotappiot ja huutokaupata talon. Osakkaat olisivat saattaneet menettää kotinsa tai sijoitushuoneistonsa.

Lue, mitä talosta on kirjoitettu aikaisemmin: Arjanlinnan ongelmatalo maksuvaikeuksissa – Vastikkeet rästissä, laskut maksamatta, urakoitsijat riitelevät keskenään (21.12.2018)

”Talous tasapainossa”

Nyt talon useimmissa huoneistoissa asutaan ja muutamaan on hiljattain tehty hyväksytty lopputarkastus.

Kaikkiaan 27 huoneistosta ja viidestä toimistotilasta kesken on vielä viisi. Timo Rantanen vakuuttaa, että ongelmataloksikin leimatusta rakennuksesta tuli mukava asua, ja vieläpä hyvä sijoitus.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että sijoitus oli ihan kannattava. Peruskorjaus tulee kokonaisuudessaan menemään 70 000 – 150 000 euroa yli alkuperäisen budjetin. Se ei ole tämän kokoluokan saneerausurakassa lainkaan poikkeuksellista, Rantanen sanoo.

Rantasen mukaan vastikerästeistäkin on saatu perittyä suurin osa ja lopuista on sovittu maksusuunnitelma. Yhtiö ei ole ottanut yhtään huoneistoa haltuunsa.

– Kerran sitä harkittiin vakavasti, mutta asiaa ei lopulta annettu edes kyseiselle osakkaalle tiedoksi. Yhtiön tulot ja menot ovat nyt tasapainossa.

Useimmissa Arjanlinnan huoneistoissa jo asutaan. Kuva: Pekka Rautiainen
Useimmissa Arjanlinnan huoneistoissa jo asutaan.

Ongelmat kulminoituivat hissikuiluun

Peruskorjauksen ongelmat saivat Hillevi Kaarlenkasken mukaan liian suuret mittasuhteet.

– Ongelmat kulminoituivat B-rapun hissikuiluun, mutta torniosassa ei ollut missään vaiheessa ongelmia. Eräs entinen osakas nosti kalabaliikkia ja syytteli esimerkiksi Hämeenlinnan rakennusvalvontaa, vaikka sieltä on autettu meitä monella tavalla.

Vaikka peruskorjaus vihdoin näyttäisi valmistuvan, remontointi rakennuksessa jatkuu. Taloon on suunniteltu täydennysrakentamista ullakolle. Rakennuttamisesta vastaisi Timo Rantasen yhtiö.

– Suunnitelmat on tekeillä, rakennuslupaa haetaan pian. Ei siitä halpa tule, mutta paikka on upea. HäSa