Kanta-Häme

Armeija aloittaa rynnäkköpanssarivaunujen modernisoinnin

Puolustusvoimat aloittaa rynnäkköpanssarivaunujen modernisoinnin, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Armeija haluaa parantaa reilun sadan rynnäkköpanssarin tulivoimaa ja häiveominaisuuksia. Modernisointi tehtäisiin vuosina 2015–2019.
 
Lehden mukaan vaunujen uudistamisen veroton hinta on noin 25–30 miljoonaa euroa. Hinnaksi yhtä rynnäkköpanssarivaunua kohden tulee noin 200 000 euroa.
 
Urakasta kilpailevat suomalaiset Conlog- ja Oricopa-yhtiöt, jotka ovat rakentaneet testattavaksi oman versionsa uusitusta vaunusta.
 
– Suorituskyvyn näkökulmasta nämä ovat aika isoja muutoksia. Uskomme vahvasti, että näillä päivityksillä vaunuilla mennään pitkälti 2030-luvulle, sanoo jalkaväen tarkastaja, eversti Jukka Valkeajärvi.
 
Rynnäkköpanssarivaunut hankittiin entisestä Neuvostoliitosta reilut 20 vuotta sitten.
 
Panssarikoulun apulaisjohtaja, majuri Harri Mäkelä kertoi jo huhtikuussa 2013 Hämeen Sanomille BMP-2 -rynnäkköpanssarivaunujen uudistamisesta, joka tekee niistä yhteensopivia Leopard 2A4-vaunujen kanssa. Mäkelän mukaan modernisointi maksaa vain murto-osan uusien vastaavien vaunujen hankintahinnasta.
 
Panssariprikaatissa Parolannummella BMP-2-vaunuja on koulutuskäytössä kymmenkunta. (STT–HäSa)