Kanta-Häme

Armeija kunnostaa Pasit

Armeijan Pasi-panssariajoneuvojen käyttöikää jatketaan peruskorjaamalla. Maavoimilla on noin 500 Pasia, joten niiden modifiointi voi maksaa satoja miljoonia euroa.

Päätös tarkoittaa, että Paseja ei korvata uuden sukupolven panssariajoneuvoilla. Tällainen olisi esimerkiksi Patrian AMV-ajoneuvo, josta saadaan myös taisteluajoneuvo.

Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Petri Hulkko sanoo, että Pasien uudistaminen on pitkään ollut selvä asia. Kalusto uudistetaan, koska uusien ajoneuvojen hankinta olisi sitä paljon kalliimpi ratkaisu.

– AMV maksaa 3–6 kertaa enemmän kuin Pasin modifiointi, Hulkko laskee.

Tekniikka kuluu loppuun

Ensimmäiset Pasit tulivat puolustusvoimille 1980-luvulla. Osaa niistä on käytetty niin paljon, että moottorit ja voimansiirto ovat tulossa tiensä päähän. Varsinkin vanhimpien ajoneuvojen moottoreihin kaivataan lisää tehoa. Panssarointia haluttaisiin myös parantaa.

Hulkon mukaan on erilaisia vaihtoehtoja modifioinnista.

– Ei ole vielä päätetty, mitä Paseille tehdään. Joukkojen liikkuvuus aiotaan joka tapauksessa turvata, Hulkko sanoo.

Uudistamalla Pasit niiden käyttöaikaa voidaan jatkaa pitkälle 2020-luvulle. Kokonaan uutta kalustoa hankittaisiin siten vasta 2030-luvulla.

Suomen armeija ei ole ottanut AMV-ajoneuvoja panssarijalkaväen pääkalustoksi. Patrialta on kuitenkin tilattu vajaa sata AMV:tä, joista osa on varustettu Amos-kranaatinheitinjärjestelmällä.

Patria Land & Armamentin liiketoimintajohtaja Seppo Seppälä ei sano oman maan armeijan päätöstä pettymykseksi.

– Toimimme vain asiakkaiden tarpeiden mukaan. Jos modifiointi on asiakkaan tarpeiden mukaista, yritämme olla kovasti siinä mukana.

Pasit on koottu Hämeenlinnassa

Armeijan kaikki Pasit on valmistettu Patrian Hämeenlinnan tehtaalla. Patrialla on Pasien valmistajana hyvä mahdollisuus saada myös niiden uudistaminen omaksi urakakseen.

– Pasien uudistaminen ei sinänsä ole yllätys meille. Se on normaalia liiketoimintaa. Tuotteisiin tulee elinjaksopäivityksiä, Seppälä sanoo.

Puolustusvoimilla on harkinnassa myös, mitä se tekee Leopard 2 -taistelupanssarivaunuille. Niillä annettu koulutus on keskitetty Panssariprikaatiin Parolannummelle.

Suomeen on ostettu Saksasta runsaat 120 kappaletta Leopard 2A4 -panssareita. Leopardeista on myös parannetut 2A5, 2A6 ja 2A7 -versiot. Saksa on päättänyt päivittää kaikki sen käyttämät 2A4 -Leopardit. (HäSa)

Päivän lehti

31.5.2020