Kanta-Häme

ARS Peltolehto -näyttely Lammilla oli menestys

Hämeenlinna. Peltolehdon talo kuhisi elämää kesäkuun kahden ensimmäisen viikon ajan pitkän hiljaiselon jälkeen Lammin kirkonkylässä.

Taidenäyttely ARS Peltolehdon todelliseksi vetonaulaksi osoittautui Lammi ennen vanhaan -näyttely, joka koostui Jaakko Rautavirran kokoelman valokuvista Lammilta 1900-luvun alkupuolelta 1960-luvulle sekä Lammin kirjaston kotiseutukokoelman ilmakuvista Lammin kyliltä.

Lammi ennen vanhaan -muisteluilloissa katseltiin valokuvia videotykillä ja kuultiin Jaakko Rautavirran selostus kirkonkylän muuttumisesta lähes sadan vuoden aikana. Monet iltoihin osallistuneista kertoivat myös muistojaan Peltolehdon talosta ja kirkonkylän vaiheista.

Lammin kirkonkylä on muuttunut sadassa vuodessa huomattavan paljon. Useita puurakennuksia, sen ajan mahtipytinkejä, on surutta purettu ja rakennettu uutta ja modernia tilalle.

Menneisyyden Lammiin kävi tutustumassa reilun kahden viikon aikana arviolta noin 500 vierasta.

– Olemme tosi tyytyväisiä ARS Peltolehtoon kokonaisuutena. Saimme hienon näyttelyn lammilaistaiteilijoiden teoksista, ja muutamia maalauksia meni myös kaupaksi. Valokuvanäyttelyn suosio yllätti, ja muisteluiltoihin oli lopulta niin paljon tulijoita, että tuolit loppuivat kesken. Iso kiitos Hämeenlinnan kaupungille, joka mahdollisti näyttelyn järjestämisen antamalla tilan käyttöön ja myöntämällä Minipilotti-avustuksen toiminnalle, toteaa Lammin kotiseutulehden päätoimittaja Susanna Mattila.

 

Lammin kotiseutulehden toimikunta on päättänyt käyttää option Peltolehdon pitämisestä avoinna Lammi-viikolla, jota vietetään 20.–26. elokuuta.

Näyttely järjestellään uudelleen siten, että niin sanottu teorialuokka jää pois käytöstä ja näyttely keskittyy kokonaan Jaakko Rautavirran vanhoihin valokuviin, joista hän on myös joinain päivinä kertomassa.

Näyttely on avoinna Lammi-viikolla tiistaista sunnuntaihin kello 16–20. Näyttely päättyy sunnuntaina yhteiseen kahvihetkeen alkaen kello 16.

Perjantaina, taiteiden iltana Peltolehto toimii lähtöpaikkana ja tukikohtana Lammin Kotiseutulehden valokuvausmaratonille sekä yhtenä esiintymispaikkana kiertäville esityksille.

Sunnuntaina Peltolehdossa pidetään Lammi-viikon ja näyttelyiden päätöstilaisuus ja julkistetaan valokuvausmaratonin voittajat.

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic