Kanta-Häme

Asbestipurkua tehtiin vaarallisesti Hämeenlinnassa

Pälkäneläisen rakennusyrityksen johto on saanut Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa sakkotuomion asbestitöiden yhteydessä tapahtuneesta työturvallisuusrikoksesta.

Syytteen mukaan yhtiö oli Ruukin Hämeenlinnan tehtaan sosiaalitiloja remontoidessaan tahallaan tai huolimattomuudesta valvonut työmaata puutteellisesti sekä rikkonut työturvallisuusmääräyksiä.

Haastehakemuksen mukaan puutteita oli niin asbestityöntekijöiltä vaadittavissa lääkärinlausunnoissa ja terveydentilan seuraamisessa kuin työmaan osastoimisessa ja asbestijätteen pakkaamisessakin. Asbestin kanssa työskenneltäessä tarvittavien henkilösuojainten käyttöä ei työmaalla valvottu ja myös terveydelle vaarallista asbestipölyä sisältäviä pakkauksia oli työmaalla rikkinäisinä.

Purkuyritys kertoo verkossa yritystietosivulla, että sillä on työsuojelupiirin myöntämä asbestipurkuvaltuutus ja että sen ammattitaitoisilla työntekijöillä on asbestipurkututkinto. Yritys hakeutui konkurssiin vuoden 2014 alussa.

Yrityksen kahdelle vastuuhenkilölle luettiin käräjillä sakkotuomio työturvallisuusrikoksesta. Molemmille kertyi maksettavaa 20 päiväsakon verran, eli heidän tapauksessaan 240 euroa henkilöä kohden. (HäSa)