Kanta-Häme

Asemanrannan päiväkoti odottaa päätöksiä

Hämeenlinnan kaupunki ei ole vielä avannut virallista keskustelua, tuleeko Asemanrannan uudelle asuinalueelle rakennettavasta ”pendelöintipäiväkodista” kunnallinen vai yksityinen, kertoo tilaajajohtaja Markku Rimpelä lasten, nuorten ja elämänlaadun tilaajayksiköstä.

Päätöksen tekee aikanaan lasten ja nuorten lautakunta (lanula).

– Sen miettiminen ei ole ollut vielä ajankohtaista. Päiväkoti pitää rakentaa jo aivan Asemanrannan rakentamisen alkuvaiheessa, jotta se vastaa kaupungin palvelulupaukseen alueen kokonaisuuden osalta.

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Asemanrannan asemakaavan, mutta kaava ei ole vielä lainvoimainen.

– Mitään tonttia ei voi luovuttaa ennen kuin kaava vahvistuu. Tontin luovutuksesta päätetään myöhemmin erikseen.

Päiväkoti ei ole kaupungin investointisuunnitelmassa.

Epävirallisia keskusteluja Rimpelä on käynyt Asemanrannan päiväkodista muun muassa lanulan kanssa palveluverkkoa läpi käydessään.

– Minun näkemykseni mukaan Asemanrannassa voisi olla yksityinen päiväkoti, jolloin kaupungille ei tulisi investointipaineita. Yksityisten ja omien päiväkotien suhdekin sallii, että kaupunkiin tulisi vielä yksi yksityinen päiväkoti lisää.

Kaupunki joutuu joka tapauksessa investoimaan Kaurialaan rakennettavaan uuteen päiväkotiin.

Sitäkään ei ole päätetty, tuleeko Asemanseudun päiväkodista ympäri vuorokauden avoinna oleva.

– Jos Kaurialaan tulee vuoropäiväkoti, meillä ei kauheasti ole paineita siihen suuntaan. Kutalan päiväkodissakin on tarpeen mukaan pidennetty aukioloaikaa.

Avoin kysymys on vielä sekin, kilpailuttaako kaupunki mahdollisen yksityisen päiväkodin rakentajan.

– Se on hankala kilpailuttaa. Meidän pitää edetä sisällön kautta. Etsimme toteuttajaa, joka suostuu tekemään siitä sellaisen kuin haluamme. Sen pitää olla ehdottomasti joustava pendelöintipäiväkoti, jossa voi hyödyntää myös palveluseteliä, tilaajajohtaja Markku Rimpelä toteaa.

Rimpelä visioi vieläkin pidemmälle.

– Sen tulee palvella kaikkia junakulkijoita, myös naapurikuntien asukkaita. Tämän takia on järkevää, että toteuttaja ja operoija on yksityinen.

– Alueelle tulee myös kauppa. Sekin helpottaisi perheen arkea, jos valmiiksi tilattu ruokakassi olisi saatavissa helposti samalla kun noutaa lapsen.

Tilaajajohtajan mukaan vastaavanlaisia pendelöintipäiväkoteja voisi samalla konseptilla nousta jatkossa yksityisten päiväkotiyrittäjien voimin muihinkin radanvarsikaupunkeihin HHT-akselilla Helsinki-Hämeenlinna-Tampere. HÄSA