Kanta-Häme

Asfalttiaalloilla adrenaliini virtaa

Hämeenlinna

Paidanhelma heilahtaa, kun jotain humahtaa ohi Aulangon yksisuuntaisella tiellä ohi Joutsenlammen.

Neljän hengen rullalautalaivue liukuu kuin surffaten pitkin asfalttia ja katoaa mutkan taakse.

Kun nelikko kiipeää mäkeä takaisin ylös hymyssä suin – selviää, että he kantavat mukanaan mäkirullalautoja, tuttavallisemmin lonkkareita.

– Lonkkari on skeittilautaa pidempi, ja siinä on tukevammat renkaat, Iikka Pietilä näyttää.

– Ei näillä ole tarkoitus pomppia tai tehdä temppuja. Lonkkarilla voi kruisailla kaupungissa tai laskea mäkeä, Tatu Aittamaa selventää.

PULKKAMÄKI TULEE ensimmäisenä mieleen, sen verran hauskalta meno näyttää.

– Kyllä sitä melkein juoksee takaisin mäen päälle, että pääsisi uudestaan laskemaan, Susanna Koskelin naurahtaa.

Lonkkaaminen on melko uusi juttu Suomessa, mutta rapakon takana Yhdysvalloissa se keksittiin jo 1970-luvun lopulla.

LAJIN KEKSIVÄT, ketkäs muutkaan, kuin kalifornialaiset surffarit. Kun tyynellä kelillä ei aaltoja luontoäidiltä herunut, syntyi pyörillä rullaava lauta.

– Vanhimmat lonkkareista näkemäni kuvat ovat jotain 1980-luvun kalalautaosastoa. Harrastajat laskettelivat alas pitkin kanjoneita, Pietilä sanoo.

HARRASTUS RANTAUTUI Suomeen 1990-luvun puolivälin paikkeilla, ja on nauttinut vaihtelevasta suosiosta.

– Harrastajia on koko maassa siinä 50–100 tienoilla. Hämeenlinnassa meitä on kourallinen, mutta täällä on niin hyvät paikat, että porukkaa käy kauempaakin, Hämeenlinnan mäkirullalautaryhmän puheenjohtaja Pietilä kertoo.

Hämeenlinnassa harrastajien paalupaikat ovat Aulangon ja Ahveniston moottoriradan mäet.

LAJIN SUOLA PIILEE vauhdissa, adrenaliinissa, hauskanpidossa ja omien rajojen hakemisessa.

– Jokainen määrittelee itse, kuinka paljon on kyse fyysisestä suoritteesta ja kuinka paljon korvien välistä.

Myös laudan muodolla on merkitystä.

–  Laudasta löytyy muotoja, joihin jalat saa lukittua paremmin. Kovassa vauhdissa esimerkiksi liukuja tehdessä jalat pysyvät paremmin paikoillaan.

Lonkkauskaudella on näillä leveyspiireillä tapana jäädä kovin lyhyeksi. Noin kolme kuukautta vuodesta on tehokasta mäenlaskuaikaa.

– Olettaen, että kesällä ei hirveästi sada. Talvella toiset siirtyvät snoukkaukseen tai laittavat harrastuksen talviteloille, mutta innokkaimmat lonkkaajat suuntaavat ulkomaille, porukan helsinkiläisvahvistus ja ulkomaiden kiertäjä Sampo Koljonen summaa.

MONIA HARRASTAJIA yhdistää tausta skeittailusta, mutta nelikko vakuuttaa, että pidemmällä laudalla vauhtiin pääsee ilmankin.

– Lajia harrastavat niin junnut kuin mummotkin. Suomen vanhin lonkkaaja, Lena Salmi, on jotain 60-vuotias, ryhmä tietää.

Parhaimmat mäet löytyvät pohjoisesta. Lajin harrastajien mekka sijaitsee Pudasjärven Syötteellä.

– Siellä on vaaroja, mitä laskea. Kerran eräs aussimimmi ihmetteli, kun tielle ilmestyi poroja, Pietilä nauraa.

Hämeenlinnassa lajin pariin pääsee helpoiten ottamalla ydinporukkaan yhteyttä yhdistyksen Facebook-sivujen kautta.

– Me opastamme mielellämme alkuun, on kyse sitten mäkilaskusta tai kaupunkikruisailusta. Myös lautoja saa lainaksi, jos ei itse omista.

Kuten missä tahansa harrastuksessa, myös longboardaamisessa on omat riskinsä. Niitä voi kuitenkin minimoida. Ei pelkästään asianmukaisilla suojavarusteilla.

– Ennen kaikkea turvallisuus on kiinni omien rajojen ymmärtämisestä. Ihan kylmiltään ei kannata mäkeen suunnata, vaan opetella laudankäsittelyä ensin vaikka tasaisella maalla.

Hämeenlinnan mäkirullalautailijat järjestää Aulangolla 15.8. kello 14 Etelä-Suomen suurimmat longboard-kisat. Kilometrin mäki laskee Joutsenlammen ohi Onnentemppelille.

Menot