Kanta-Häme

Mielipide: Asfalttiasemaa koskeva päätös on tehty oikein

Velssin suunnitellulle asfalttiasemalle vievällä tiellä on jo nyt rekkaliikennettä alueella ennestään sijaitsevan murskaamon vuoksi.

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen jäsen, Pirkanmaan ely-keskuksen ympäristö- ja hankeasiantuntija, Lulu Ranne esitti useita näkemyksiä ja väitteitä, jotka edellyttävät vastausta ja oikaisua Hämeen Sanomien mielipidekirjoituksessaan 17.9.2018 (kirjoitus artikkelin lopussa).

Kaupunginhallituksen esittelijä vastaa asian valmistelusta ja esittelystään. Kaupunginhallitus päättää asiasta riittäväksi harkitsemansa valmistelun perusteella. Kaupunginhallitus on tehnyt asfalttiaseman poikkeamistarvetta koskevan ratkaisun täysin yksimielisesti. Kaupunginhallituksen päätös on lainvoimainen.

Hämeenlinnan kaupunki ei ole asiassa asianosainen. Päätös perustuu kahden yksityisen toimijan keskinäiseen yhteistyöhön ja kaupungille osoitettuun suunnittelutarvehakemukseen. Kaupungin tehtävä on ainoastaan toimia lupaviranomaisena asiassa.

Kaupunki ei ole myöskään siirtämässä asfalttiasemaa Mäkelän teollisuusalueelta Velssiin, toisin kuin Lulu Ranne väittää. Toiminta Mäkelän teollisuusalueella ei lainkaan liity poikkeamistarveratkaisuun, sillä se koskee ainoastaan hakemuksen mukaista kiinteistöä.

Mäkelän teollisuusalueella olevan asfalttiasemaa koskevat kirjoitukset ovat varmasti olleet jokaisen päätöksentekijän tiedossa. Asiasta on uutisoitu useasti eri tiedotusvälineissä ennen kaupunginhallituksen kokousta. Muun muassa 12.6.2018 Hämeen Sanomissa on ollut laaja kirjoitus asiasta.

Pääset lukemaan artikkelin tästä linkistä.

 

Uutisointi ei liity Velssiä koskevaan suunnittelutarveratkaisuun, joten sitä ei tietenkään esittelytekstissä mainita.

Suunnittelutarveratkaisun myöntäminen ei oikeuta minkäänlaiseen ympäristö- tai naapuruussuhdelainsäädännön rikkomiseen.

Jos toiminta edellyttää ympäristöluvan ja siihen liittyvän valvonnan, asia käsitellään normaalissa järjestyksessä. Ympäristöviranomaisen velvollisuutena on valvoa toimintaa ja tarvittaessa vaatia erillistä lupakäsittelyä.

Kaikkiin poikkeamispäätöksiin (myös suunnittelutarveratkaisut) liittyy aina jonkin verran harkintaa. Harkinta ei kuitenkaan ole poliittista tarkoituksenmukaisuusharkintaa, vaan vahvasti oikeudellista harkintaa.

Jos kaikki poikkeamisen edellytykset ovat olemassa, lupa tulee myöntää. Muussa tapauksessa kyseessä on harkintavallan väärinkäyttöä koskevan hallinto-oikeudellisen ohjeen rikkominen.

Asian aikaisemman käsittelyn osalta on syytä viitata myös Hämeen ely-keskuksen päätökseen 13.10.2014 (Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisen tarpeellisuus maa- ja kiviaineisten ottohankkeessa /Hämeenlinnan Velssinmäen maa- ja kiviaineshanke).

Tässä päätöksessä on jo silloin todettu, että alueelle on mahdollisesti tulossa myös asfalttiasema erillisellä rekisteröinti-ilmoituksella.

Aikaisemmat Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) ympäristölupapäätökset 22.11.2010 ja 26.4.2013 koskevat myös asfaltin valmistamista ja asfalttiaseman toiminnalle annettuja ehtoja.

Asian valmistelu on tehty asianmukaisesti. Lulu Ranteen kirjoituksessa esitetyt, kysymysten muotoon puetut vihjaukset, eivät ole asianmukaisia.

Kaupunginhallituksen yksimielinen päätös on perustunut riittävään ja oikeaan selvitykseen, joten päätöksen yksipuolinen poistaminen ja uusi käsittely ei ole oikeudellisesti mahdollista, vaikka kirjoituksessa toisin annetaan ymmärtää.

Juha Isosuo

apulaiskaupunginjohtaja, Hämeenlinna

 

 

Lulu Ranteen mielipidekirjoitus, julkaistu Hämeen Sanomien mielipidesivuilla 17.9.2018:

Asfalttiaseman sijoittamispäätös oli virhe

Kaiken päätöksenteon on pohjauduttava riittävään, oikeaan ja asianmukaiseen tietoon. Viranomaisen on huolehdittava siitä, että kaikki ratkaisun kannalta tarpeelliset tiedot ja selvitykset on hankittu (Hallintolaki 6 luku 31 §).
Asukkaille tärkeissä ja heidän elinolosuhteisiinsa ja oikeuksiinsa vaikuttavissa asioissa on myös syytä laajentaa kuultavien piiriä enemmän kuin lainsäädäntö edellyttää.

Asfalttiaseman sijoittamista Velssiin käsiteltiin Hämeenlinnan kaupunginhallituksessa 18.6.2018. Esittelytekstistä ei käynyt millään lailla ilmi, että sijoittamisen taustalla on asukkaita tosiasiallisesti haittaavan toiminnan siirtäminen paikasta toiseen.
Asfalttiaseman toiminta halutaan siis lopettaa Mäkelän teollisuusalueella, jossa sen haitat ovat olleet asukkaille merkittäviä, ja siirtää Velssiin sillä suunnalla asuvien riesaksi.
Tämä päätöksenteon kannalta ratkaiseva tieto oli viranhaltijoiden tiedossa ja se olisi myös pitänyt tuoda meille päättäjille.
Asfalttiasema todettuine haittoineen heikentää lähialueen asukkaiden asuinolosuhteita ja alueen vetovoimaa. Asuinaluetta on myös ollut tarkoitus laajentaa, mutta asfalttiasema estää tämän kehittämisen tehokkaasti.

Tiedossa olleet ongelmat hajuhaittoineen ja vaikutuksineen voidaan arvioida niin merkittäviksi, että kaupungin viranhaltijoiden olisi pitänyt laajentaa kuulemista myös lähialueen asukkaisiin.
Kaupungin tuleekin selvittää asfalttiasemaan liittyvä päätöksentekoprosessi perin pohjin. Onhan kaikkia naapureita kuultu asianmukaisesti?

Laiminlyötiinkö kuulemisessa asukkaita, joiden elinolosuhteisiin asfalttiasema vaikuttaisi? Onhan asiassa toimittu kaikin puolin puolueettomasti ja avoimesti?
Hallintolain mukaan on täysin mahdollista poistaa päätös ja ottaa se uudelleen käsittelyyn, mikäli se perustuu virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen (Hallintolaki 8 luku 50 §).
Hämeenlinnan vetovoimaa ja asukaslukua kasvatetaan korjaamalla virheet ja toimimalla tosiasiallisesti asukkaiden etu edellä. Asfalttiaseman sijoituspäätös Velssiin oli virhe.

Lulu Ranne
kaupunginhallituksen jäsen (ps.), Hämeenlinna