Kanta-Häme

Atomirotan aakkoset - Lyhyt oppimäärä tänään Aulangolle saapuvasta bändistä

A Atomirotta. Helsingissä vuonna 2014 perustettu kahden eri sukupolven muusikoista koostuva yhtye, joka yhdistelee muun muassa räppiä, funkkia ja punkkia.

H Hanibani. Hittejä Atomirotta on jo ehtinyt tehtailla mielin määrin, mutta tunnetuksi yhtye tuli singlellä Aurinkoon vuonna 2014. ”Hanibani hyppää autoon, ajetaan aurinkoon…”

K Keikat vedetään aina täysillä, on katsojia yksi tyyppi tai satatuhatta, yhtyeen nokkamies Rotta on sanonut. 

L Longplay (LP). Yhtye on julkaissut kaksi levyä (I ja II), molemmat myös vinyyleinä.  Kansitaiteen albumeihin on suunnitellut hämeenlinnalaisen Rikoslaki-yhtyeen rumpali Juuso Rikoslaki.

P Pajulaakso, J. on Atomirotan kosketinsoittaja, konevelho ja tuottaja.

R Rane Raitsikka (Harri Jäntti) on legendaarinen suomalainen kitaristi, basisti ja punkkari. Atomirotan kitaristi-laulaja on soittanut muun muassa bändeissä Lama, Unicef, Smack ja Problems.

S Sarjasen Mikko eli Rotta on Atomirotan rap-lyyrikko ja Itä-Helsingin tulkki. Tunnetaan myös yhtyeestä Notkea Rotta. Paljasti kasvonsa tekonenän takaa vasta Atomirotassa.

T Toivo. Los Angelesin kaduilla asunut Rane Raitsikka punkkasi 2000-luvulla LA Ink -sarjasta tutun tatuointiartistin Kat von D:n sohvalla ja sai Suomesta lähetyksen suomiräppiä. Toivo palasi, kun vuonna 2010 raitistunut Raitsikka muutti takaisin Suomeen ja liittyi Notkean Rottaan. 

Ä Älä huoli tyttö -kappale räjäytti kunnolla pankin. II-levyn avausraidassa rumpuja soittaa Apulannan Sipe Santapukki. Viime vuonna julkaistu levy on Atomirotan tuorein albumi.

Atomirotta yökerho Night Hugossa tänään lauantaina kello 22.

Päivän lehti

28.5.2020