Kanta-Häme

Aulangolle etsitään uutta Hugoa

Hämeenlinna

Keskustelu Aulangon alueen kehittämisestä käy vilkkaana. Yhteistyö Linnan Kiinteistökehityksen ja Aulangolla kievaria, leirintäaluetta ja lomakylää pyörittäneen Kultaperho Oy:n välillä päättyy lokakuussa.

Aulangon Heikkilän lomakylän toiminta loppuu jo elokuun lopussa.

Linnan Kiinteistökehityksen toimitusjohtajan Harri Laineen mukaan Aulanko tarvitsee uuden Hugon.

– Hugo Standertskjöld aloitti alueen kehittämisen 1880-luvulla, eikä se ole vieläkään valmis. Nyt muutoksen alla on merkittävä pala Aulankoa.

Kaupunki markkinoi Aulangon Kievarina viime vuodet tunnetun Katajiston kartanon ympäristöä nyt Katajistonrantana.

Kaupungin slogan ”Ihan lähellä” otetaan käyttöön myös siellä.

Etukäteen ei ole rajattu sitä, minkälaista toimintaa Aulangolle tulevaisuudessa haluttaisiin. Toiminnalta kuitenkin toivotaan kestävyyttä ja kannattavuutta.

– Joitain neuvotteluja on jo käyty, mutta kaipaamme lisää ideoita. Toiminnan pitäisi tukea alueen nykyisiä palveluja ja sen matkailua, Laine kertoo.

Ensisijaisesti yrittäjää etsitään Katajiston alueelle. Laineen mukaan Aulangon Heikkilän alue on mahdollista sisällyttää toimintaan, jos idea sitä vaatii. Heikkilän tulevaisuutta on suunniteltu pohdittavaksi myöhemmin.

Alueelle voidaan ottaa yksi tai useampi yrittäjä.

Katajiston ja Heikkilän rakennuskanta on vanhaa. Kartanon säilyttäminen on selkeä lähtökohta alueen kehittämisessä. Muiden rakennusten käyttö- ja peruskorjausmahdollisuuksia pitää selvittää.

Tästä syystä kaupungin lisäksi uudelta yrittäjältäkin tarvitaan investointikykyä.

– Nykyisellä toiminnalla ei ole saatu edes sellaista tulotasoa, joka olisi mahdollistanut investoinnit, Laine toteaa.

Osa rakennuksista saattaa olla myös sellaisia, jotka eivät välttämättä käyttötarkoitukseltaan enää sovellu uuteen toimintaan.

Rakennusten suojelutarvetta ei ole vielä selvitetty.

Majaniemen Kiinteistöt Oy on mukana etsimässä Aulangolle uutta toimintaa.

– Kaikki alueen yrittäjät ovat osa sen monimuotoisuutta. Nykyiset yrittäjät halutaan mukaan keskusteluun, sanoo toimitusjohtaja Reetta-Maria Tolonen-Salo.

Aulangon toiminnan kehittämisestä on tarkoitus aloittaa myös Facebook-kampanja, jotta kaupunkilaisten ideatkin otetaan huomioon.

Alueen nykyiset yrittäjät haastetaan käyttämään Katajistonrantaa esimerkiksi talven aikana erilaisiin tapahtumiin, jotta jonkinlainen toiminta koko alueella jatkuisi.

Aulangon alue on arvokas osa Hämeenlinnaa ja se on tunnettu koko Suomessa.

Laineen mukaan Kultaperho Oy:n tilalle halutaan nyt timanttinen idea. Sekä Laine että Tolonen-Salo pitävät tärkeänä sitä, että kaupunkilaiset tuntevat jatkossakin kiinnostusta Aulankoa kohtaan.

Joillekin Aulanko on hotelli, toisille golfia, kylpylä tai ulkoilualue.