Kanta-Häme

Aulangolle muovataan lähellä olevaa erämaata

Hämeenlinna

Aulangon Heikkilää ollaan puhaltamassa rauhan aikaan.

Aulangonjärven rannalla saattavat avautua ensimmäisen monitoimihuvilan ovet ja majoituspalvelut jo ensi kesänä. Heikkilä on jo historiaa, tilalle nousee Aulangon Rauha.

Evon Luonto oy ja Linnan Kiinteistökehitys solmivat torstaina sopimuksen, jonka pohjalta alkaa Aulangon Heikkilän kiinteistöjen saneeraus. Alueen vuokrasopimus on mallia 10+20 vuotta.

Lisäksi alueelle rakennetaan 2–3 uutta monitoimihuvilaa.

– Toivottavasti maansiirtotyöt päästään käynnistämään jo helmikuussa. Se tarkoittaisi sitä, että elokuussa Rauhassa olisi sijaa 40 ihmiselle, majoituspalveluyrittäjä Kaj Järvinen sanoo.

Kokonaisuuden valmistumiseen menee Järvisen mukaan vähintään kolme vuotta ja investointeihin noin 800 000 euroa.

– Rakennuksilla voi olla historiallista arvoa, mutta ei juuri matkailullista – vielä.

Järvinen on muovaamassa vanhasta Heikkilästä ympäri vuoden avoinna olevaa majoituspaikkaa.

– Nykyinen rakennuskanta ei istu siihen konseptiin, täytyy uudistua. Lisäksi vaatii vähän oksasaksia, että järvi saadaan paremmin näkyviin.

Järvisen mukaan väestöllisen keskipisteen häränsilmässä olevan alueen valttina on, että sinne ei eksytä, vaan sinne pitää tulla.

– Alue ei ole mielestäni syrjässä, vaan Aulangonjärven rauhallisemmalla puolella.

Evolla, Lopella ja Aulangon puistometsässä erähenkisiä majoituspalveluja järjestävä Järvinen kaavailee entisen Heikkilän olevan ulkomaalaisten mieleen, kunhan olosuhteet ovat hyvät.

– Ihmiset eivät maksa pelkästä metsässä kävelystä tai puunhalailusta. Pitää olla myös mukavuuksia.

Kehitteillä on kansainvälisille markkinoille suunnattava apuyhtiö Aulanko Peace and Privacy.

– Majoituspalveluni löytyy netistä noin 10 varauspalvelun kautta.

Noin 80 prosenttia asiakkaista tulee takuuvarmasti pääkaupunkiseudulta, Järvinen vakuuttaa.

– Kaupunkilaiset haluavat pari kertaa vuodessa piiloon omaan rauhaan. Aulanko ei ole korvessa, vaan erämaa lähellä kaupunkia ja palveluita.

Rauhaa arvostavia asiakkaita yritys tavoittelee 50–70 vuodepaikalla.

– Emme tavoittele massoja, vaan 10–100 hengen ryhmiä vaativista kansainvälisistä yritysasiakkaista tavallisiin lomalaisiin esimerkiksi kokoontumisiin, kokouksiin, virkistymiseen ja lomailuun.

Järvisen mukaan Aulangon alueen kehittämättä jättäminen olisi Hämeenlinnan matkailulle turmiollista.

– Koko kaupungista puuttuu tämän tyyppinen isoille ryhmille suunnattu palvelu. Olen sitä mieltä, että tarjonta luo myös kysyntää.

Aktiivisuus Hämeenlinnan tapahtumatarjonnassa antaa uusia rakennuspuita myös Aulangon matkailun tulevaisuuteen, Järvinen iloitsee.

Hän on suunnannut katseensa jo heinäkuun alkuun, kun Kantolaan saapuu yhdysvaltalainen Guns N’Roses.

– Kaupungissa on silloin 55 000 ihmistä ja hotellit täynnä. Kyllä rokkikansa saa rikkoa Aulangon rauhaa vaikka telttamajoituksin, Kaj Järvinen myhäilee.