Kanta-Häme

Aulangon graniittilinnan kunnostushanke etenee

Graniittilinna on yksi hämeenlinnalaisen lastenkulttuurin päänäyttämöistä. Miniteatterin kesänäytelmät valtaavat linnan joka vuosi.

Yli 50 vuotta teatterikäytössä olleet Aulangon graniittilinnan lava- ja katsomorakenteet vaativat pikaisesti korjausta. Linnan kehityksen Luota-hanke onkin nyt ottanut korjaushankkeen vastuulleen.

– Rahankeräys aloitetaan nyt ja sitä jatketaan ensi vuoden elokuuhun asti. Kunhan saamme poliisilta luvan, aloitamme myös sponsorirahoituskampanjan. Siihen toivomme hämeenlinnalaisten ihmisten, yhteisöjen ja yritysten tukea, projektipäällikkö Hillevi Kaarlenkaski kertoo.

Kaarlenkaski korostaa, että esimerkiksi Miniteatterin toiminta on upea esimerkki luovan alan toiminnasta, jota Luota-hankkeella halutaan tukea. Aulangon alueen kehittäminen on yksi hankkeen tavoitteista.

Kunnostusta kaipaavat ainakin puiset katsomo- ja lavarakenteet sekä sosiaalitilat. Esimerkiksi juoksevaa vettä ei paikalle tule ollenkaan. Haaveena on myös, että katsomon päälle saataisiin rakennettua katos.

Lisäksi linnaan vievät vanhat kiviportaat vaativat korjausta. Myös kulkua ja tienylitystä linnalle halutaan parantaa.

Miniteatterin johtaja Marja Myllyniemi toivoo, että mahdollisimman moni osallistuisi kunnostushankkeen rahoittamiseen.

– Tämä on uskomattoman hieno miljöö, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle. Olemme korjailleet täällä itse paikkoja, mutta nyt tarvitaan isompaa remonttia.

Remontoituna kesäteatteri voisi toimia Miniteatterin lisäksi muiden tapahtumien ja produktioiden näyttämönä.

Miniteatterin kesäkausi kestää vain noin kuukauden. Sekä Kaarlenkaski että Myllyniemi toivovat molemmat, että paikan käyttö monipuolistuisi ja lisääntyisi.

– Vaikka Hämeessä ollaankin, niin joskus näitä kohteita on korjattava. Eihän tällaista paikkaa ole missään muualla, Kaarlenkaski toteaa.

Tarkkaa kustannusarviota ei ole tehty, mutta alustavan arvion mukaan graniittilinnan kunnostamiseen tarvitaan noin 50 000–100 000 euroa. Tavoitteena on, että remontti aloitettaisiin ensi kesän teatterikauden jälkeen.

Kunnostetun Aulangon graniittilinnan toivotaan avaavan ovensa kesällä 2017, jolloin vuoden teemana on lapset ja nuoret itsenäisessä 100-vuotiaassa Suomessa.

Varainkeruu aloitettiin sunnuntaina 16. elokuuta kahdella hyväntekeväisyysnäytöksellä. Tamperelainen Lahjattomat-teatteri järjesti päivän aikana kaksi Jonkun on oltava Pan -musikaalinäytöstä. HÄSA

Päivän lehti

8.4.2020