Onnettomuus tapahtui Aulangon puistometsässä viime toukokuussa.
Kanta-Häme Hämeenlinna

Aulangon puistometsän turmasta ehdollinen vankeustuomio – kuljettaja törmäsi lujaa vauhtia puuhun ja kyydissä ollut sisar menehtyi

Oikeuden mukaan kuljettajan toiminta on ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle.

Hämeenlinnan käräjäoikeus on tuominnut nuoren naisen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tuomio tuli ulosajosta, jossa menehtyi teinityttö viime keväänä. Tuomittu ajoi henkilöautoa Aulangon puistometsässä 29. toukokuuta, kun hän menetti äitinsä omistaman auton hallinnan ja törmäsi kovaa vauhtia puuhun. Alueen nopeusrajoitus oli 30 kilometriä tunnissa, mutta auton nopeuden on törmäyshetkellä todettu olleen 88 kilometriä tunnissa.

Auton kyydissä ollut kuljettajan 16-vuotias sisko menehtyi onnettomuuspaikalla.

Käräjäoikeuden mukaan ulosajo tapahtui törkeän huolimattomuuden seurauksena ja kuljettaja laiminlöi olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Auto törmäsi oikealla kyljellään kulkusuunnassaan oikealla tien vieressä olleeseen suureen puuhun ja tämän jälkeen pyörähti tien vasempaan reunaan keula takaisin tulosuuntaa kohden.

Oikeuden mukaan kuljettajan toiminta on ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle.

Lisäksi nainen tuomittiin ensi kesäkuuhun kestävään ajokieltoon ja hänet velvoitettiin korvaamaan vakuutusyhtiölle yhteensä 6.643 euroa viivästyskorkoineen. Tuomiosta voi valittaa hovioikeuteen.

Puistometsästä vastaava Metsähallitus on tiedottanut, että metsäreitille asennetaan uudet puomit ensi keväänä hillitsemään hurjastelua

Lisää aiheesta: Aulangon puistometsän hurjastelua hillitsevä puomi tulee vasta ensi keväänä. HäSa

Tuoreimpia artikkeleita