Kanta-Häme

Auto kaadettiin kyljelleen Hämeensaaressa – nuori kesätyöläinen tekee nyt työmatkansa linja-autoilla

Hämeensaaren parkkipaikalla paljastui ikävä näky sunnuntaiaamuna. Renault Clio oli kaadettu yön aikana kyljelleen.

– Tytär soitti minulle hädissään, kun löysi autonsa. Hän sai juuri kesäksi ajokortin ja kesäauto ostettiin töissä käyntiä varten. Hänellä ei ole taloyhtiössä parkkipaikkaa, joten hän on ostanut pitkäaikaispaikoitukseen aikaa Hämeensaareen, kertoo auton omistaja Tanja Konttinen.

 

Vuoden 2003 auto on vähän ajettu ja Konttisen mielestä tyttären käyttöön helmi. Muutaman tuhannen euron arvoisen auton korjaaminen näyttää olevan mahdotonta.

– Hinaajayrittäjä katseli auton kylkipeltien olevan hyvin huonossa kunnossa. On jopa mahdollista, että kori on vääntynyt. En tietenkään ottanut autoon kuin liikennevakuutuksen, joka ei tällaista korvaa, Tanja Konttinen tuskailee.

Tytär joutuu nyt kulkemaan työpaikalleen golfkentälle linja-autoilla.

Tanja Konttinen toivoo mahdollisia silminnäkijähavaintoja.

Poliisi oli saanut ohikulkijalta ilmoituksen ilkivallasta sunnuntaiaamuna jo ennen kuin tytär lähti autoaan hakemaan. Tapausta tutkitaan vahingontekona. HÄSA

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930