Kanta-Häme

Auto näkee ja kertoo vaaroista

Jos älyliikenne kehittyy Suomessa odotetusti, joidenkin vuosien kuluttua auto pystyy varoittamaan kuljettajaa, jos tie muuttuu liukkaaksi. Samalla autot keräisivät tietoa esimerkiksi säätilasta ja teiden lumisuudesta, mikä olisi teiden kunnossapitäjille arvokasta tietoa aurauksen suunnittelussa.

Kelitietoja välitettäisiin reaaliaikaisesti kaikille tienkäyttäjille, mikä parantaisi turvallisuutta. Oikein kohdistetut hoitotoimenpiteet säästäisivät lisäksi merkittävästi teiden hoitokustannuksissa.

Työtehoseuran ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhteisessä kokeilussa etsitään parhaillaan digitaalisia keinoja autoilun parantamiseksi. Yhteistyökumppanina on Posti, jonka ajoneuvoyhdistelmään on asennettu muun muassa sensorikameroita, jossa digitalisaation keinoin tutkitaan mahdollisuuksia autoilun turvallisuuden parantamiseksi.

Kyseessä on pilottihanke, jossa testataan, kuinka hyvin Postin ”älyrekkaan” asennetut erilaiset kamerat ja tutkat havaitsevat olosuhteita ja tiellä liikkujia. Älyrekka on ollut maaliskuusta asti ajossa Helsingin ja Oulun välillä.

– Auton keräämät tiedot välittyvät kuljettajan lisäksi palvelimelle, josta ne voivat olla kaikkien käytössä. Tavoitteena on, että tietoa olisi tulevaisuudessa tarjolla lähes tiestä kuin tiestä. Tämä auttaisi esimerkiksi reittien suunnittelussa, kertoo senior project manager Matti Kutila VTT:ltä sanoo.

Postin älyrekkaan on asennettu kamerat myös valvomaan kuljettajan toimintaa.

– Kuljettajan vireystilaa monitoroidaan, jotta selviää, onko kuljettaja väsynyt ja havaitseeko hän kunnolla esimerkiksi tiellä liikkujat, kehittämisasiantuntija Arto Kyytinen TTS Työtehoseurasta kertoo.

Älyrekka-pilotissa testataan seurantalaitteiden tiedon luotettavuutta myös tulevaisuuden robottiautoja varten. Yksi tärkeä robottiautojen ominaisuus on kyky

vaihtaa tietoa toisten ajoneuvojen kanssa luoden siten kuuloaistin autolle. Näin suunnitelmissa on autoja, jotka osaavat niin nähdä, kuulla kuin puhua.

– Tietoja yhdistelemällä pystymme parantamaan havaintojen luotettavuutta. Teknologia, eli kuljettajan monitorointi, kitkan mittaus ja anturointi, ovat osa VTT:n robottiautoteknologian kehitysohjelmaa, VTT:n Kutila kertoo.

Kutila nostaa yhdeksi esimerkiksi turvallisuudesta sen, että Konginkankaan vuoden 2004 onnettomuuspaikan lähellä on tämän vuoden pilotissa saatu laitteistolta useita varoituksia mäkien liukkaudesta.

Kun kuskit saavat laitteilta varoituksia, he pystyvät varautumaan vaikeisiin olosuhteisiin.

Postikin on lähtenyt mukaan kokeiluun muun muassa turvallisuusnäkökulman takia.

– Automme on työajossa yli 20 tuntia vuorokaudessa Helsingin ja Oulun välillä. Olemme innolla mukana uudenlaisessa kokeilussa vaativissa olosuhteissa. Kuljettajamme saavat reaaliaikaisesti tietoa keliolosuhteista ja mahdollisista esteistä tiellä. Turvallisuus ja ympäristöystävällisyys ovat toimintamme ytimessä, senior program manager Miika Murremäki Postista kertoo.

Kokeilu ajoitettiin kevääseen, jotta olosuhteet olisivat mahdollisimman vaihtelevia.

Päivän lehti

24.1.2020