Kanta-Häme

Autojen datatiedot vapaata riistaa

SF-Caravan ja muut kansainvälisen autoliiton FIA:n jäsenjärjestöt haluavat lainsäädännön avulla saada selkeät pelisäännöt autojen nykytekniikan keräämien datatietojen hallinnasta, varastoinnista ja käytöstä.

– Suomessa tehdään tieliikennelain kokonaisuudistusta, jonka yhteydessä näistä asioista varmasti keskustellaan. Pitää miettiä, onko jotain sellaista, joka olisi syytä lakiin kirjata, sanoo Hämeenlinnasta toimivan SF-Caravan ry:n toiminnanjohtaja Timo Piilonen.

Monia uhkia

Erityisesti autojärjestöt ovat huolissaan ihmisten yksityisyyden suojan ja tietosuojan rikkomisesta, yksilönvapauden rajoittamisesta ja oikeusturvan heikentymisestä.

Esimerkkinä Piilonen mainitsee Jorma Ollilan johtaman työryhmän mietinnön, jonka mukaan Suomessa alettaisiin periä veroja ajokilometrien perusteella.

– Jos tuonkaltainen kilometriverotussysteemi menee läpi, se tarkoittaa sitä, että kaikkien meidän ajoneuvoissamme on laite, joka lähettää koko ajan tietoa ajamisestamme. Tässä juridiset kysymykset nousevat esiin.

Missä menee raja?

Käytännössä jo nytkin on mahdollista selvittää navigaattoreiden avulla ihmisten ajokäyttäytymistä: missä tämä on liikkunut, missä pysähtynyt, kuinka lujaa ajanut.

Timo Piilonen visioi karuja tulevaisuudennäkymiä, joissa datatietot ovat “julkista riistaa”. Jos vaikkapa ajaa ylinopeutta, poliisi voisi sakottaa jälkikäteen. Tai jos ajokäyttäytyminen on ailahtelevaa, vakuutusyhtiö voisi nostaa vakuutusmaksuja. Ja niin edelleen.

– Vaikka tekniikka edistäisikin turvallisuutta, kysymys on siitä, onko tämä eettisesti oikein. Missä menee raja, milloin tieto voi olla jonkun muunkin kuin autonomistajan käytettävissä, Piilonen kysyy.

Selkeyttä pelisääntöihin saataisiin Piilosen mukaan sillä, että autokaupat olisivat velvoitettuja autonoston yhteydessä informoimaan asiakkaita, jos autossa on dataa kerääviä teknisiä laitteita ja mikä oikeus autonomistajalla datatietoihin on.

Ovi markkinoille

Autojen datatiedot avaavat myös yrityksille uuden markkinointikanavan, mikä epäilyttää autojärjestöjä.

Timo Piilonen antaa esimerkin älykkäästä autosta, joka osaa valvoa kuljettajan vireystilaa. Yhtäkkiä auto saattaakin ehdottaa kahvi- ja munkkitaukoa – tiettyyn hintaan – suureen ketjuun kuuluvassa liikennemyymälässä.

– Säilyykö kilpailuympäristö teknisessä kehityksessä reiluna ja tasa-arvoisena, vai tuleeko väliin joku iso markkinajohtaja, joka ikään kuin “pakottaa” meitä käyttämään tiettyjä palveluja? Pysyykö meillä oikeasti oikeus ja vapaus valita haluamamme palvelut? (HäSa)