Kanta-Häme

Avain on pian historiaa

– Tämä nyt kuulostaa vähän mainospuheelta, mutta en minä enää vaihtaisi kodin ovien sähkölukkoja tavallisiin. Näitä on meidän perheessä käytetty jo kahdeksan vuotta eikä ongelmia ole ollut, vakuuttaa Kankaantakana asuva Jarkko Hyvärinen.

Perheen omakotitalon ulko-ovet saivat sähköiset lukot ja näppäintaulut jo, kun niiden käyttö yksityiskodeissa oli vielä harvinaista. Rakennusalan yrittäjä tiesi, mitä halusi ja hankintapäätös oli helppo.

Sähköllä ja tunnusluvulla toimiva lukko ei ole vielä kertaakaan jättänyt asukkaita oven taakse. Lukossa on kuitenkin edelleen varmuuden vuoksi myös perinteinen avain, jota saattaisi joutua käyttämään esimerkiksi sähkökatkon aikana.

– Koodi pitää tietysti muistaa ja sitä on vaihdettava, mutta ainakin meidän perheessämme siitä ei ole ongelmaa. Jopa puolitoistavuotias nuorimmainenkin osaa näpytellä luvut, Hyvärinen nauraa.

Tunnusluvulla oven aukaisuun tottunut perhe pitää parhaana etuna, ettei enää tarvitse etsiä avaimia. Avaimet kulkevat mukana, kun muistaa koodin.

Kahdeksassa vuodessa lukkojen tekniikka ja valinnanvara on kasvanut. Suomalaisen älylukon kehittäjäyrityksen Rollockin toimitusjohtaja Hannu Kankkunen arvelee älylukkojen yleistyvän varsinkin uusissa omakotitaloissa lähivuosina nopeasti.

– Me olemme tottuneet jo lukituksen helppouteen autoissamme, joiden ovet saadaan auki etäältä. Avaimettomuus halutaan siirtää myös kotiin, Kankkunen tietää.

Sähköistä lukitusta hankkivilla on runsaasti vaihtoehtoja valittavanaan.

Yksinkertaisimmillaan voi hankkia vain sähköisesti toimivan lukon. Älylukko voi olla myös monipuolinen järjestelmä, joka helpottaa oven avausta, auttaa muistisairaan tai lasten kulkemisen seuraamista etäyhteytenä ja mahdollistaa etäavaamisen.

Ovikoodin näppäilyn lisäksi erilaiset älylukot toimivat kaukosäätimellä, älypuhelimella, etäohjauksella, kulkutunnisteella, rannekkeella ja jopa ihonalaisella sirulla.

Älypuhelimeen saa sovelluksen, joka mahdollistaa oven avaamisen vaikka lomamatkalla. Kännykään saa ilmoituksen, kun ovea käytetään. Puhelin näyttää, kuka oven on avannut ja tarvittaessa voi vaihtaa ovikoodit heti.

Abloy:n Yale Doorman älylukkoa myyvän Hämeen Lukon toimitusjohtaja Marko Järvenpää pitää etäohjattavan lukon etuna, että vanhemmat voivat nähdä, milloin koululaiset tulevat kotiin.

– Kulunvalvonnasta voi katsoa, milloin ovi avataan ja milloin taas lukitaan. Koska jokaisella on oma kulkutunniste, ohjelma näyttää myös kuka kulkija on. Jos taas haluaa päästää vaikka satunnaisen remonttimiehen sisään, voi hänelle ohjelmoida lyhytaikaisen ovikoodin.

Vaikka valmistajat suosittelevat älypuhelimen käyttöä oven avaukseen, Hyvärinen pitää näppäintaulua kätevämpänä. Kännykkä tai tunnisteläpykkä pitää muistaa kantaa mukana eikä virta saa loppua.

Kännykkä lisää kuitenkin mukavuutta, jos haluaa saada oven auki automaattisesti vaikka kantaessaan raskaita kuormia. Puhelin avaa oven bluetoothin avulla vaikka taskusta käsin.

Jarkko Hyvärisen sähkölukko toimii verkkovirralla, mutta uusimpiin lukkoihin virta otetaan paristoista. Lukkoon voidaan kuitenkin syöttää varavirtaa, jos paristot tyhjenevät yllättäen. Lukko varoittaa kuitenkin virran vähenemisestä ja antaa aikaa vaihtaa paristot. HÄSA